Vadim Shipachyovin visiitistä NHL:ään, ja sarjan tulokasseuraan Vegas Golden Knightsiin, tuli totaalinen mahalasku.

Kaikkihan sen tarinan – tai pikemminkin saagan, jo tietävät, mutta otetaan lyhyt kertaus:

  1. Allekirjoitti kesällä kaksivuotisen ja yhteensä 9 miljoonan dollarin arvoisen NHL-sopimuksen
  2. Hänestä kaavailtiin ykkössentteriä, mutta taso ei riittänyt ja samalla myös sopimustekniset syyt veivät hänet AHL:ään (ei tarvinnut läpäistä waiver-listaa toisin kuin monien muiden)
  3. Jäi Vegasiin harjoittelemaan, vaikka oli kirjoilla Chicago Wolvesissa
  4. Sai kutsun NHL:ään, pelasi kolmessa ottelussa yhteensä noin 30 minuuttia, teki maalin ja merkkautti tehotilaston +3
  5. Passitettiin AHL:ään ja agentille annettiin Golden Knightsin toimesta lupa etsiä uutta NHL-seuraa
  6. Suostui aluksi ilmoittautumaan AHL:ään, mutta vain kaksi tuntia ennen ottelun alkua lähtikin takaisin Vegasiin
  7. Asetettiin Golden Knightsin toimesta pelikieltoon ja lähdettiin suunnittelemaan sopimuksen purkamista
  8. Anaheim Ducks oli kiinnostunut hankkimaan hänet, mutta ei suostunut enää jatkamaan NHL:ssä
  9. Lopulta eläköityi NHL:stä ja palasi KHL:ään

Tämä viimeisin uutinen tuskin tulee kenellekään uutisena, mutta nyt siis Shipachyov on virallisesti jälleen SKA Pietarin pelaaja.

30-vuotias venäläissentterin paluu pietarilaisseuraan oli lähestulkoon päivänselvä juttu, sillä ennen NHL-sopimuksen solmimista Shipachyov oli pelannut edelliset neljä kautta KHL-jätin väreissä.

[readmore from=”suomalaiset”]

Hän allekirjoitti uusvanhan seuransa kanssa yksivuotisen sopimuksen ja on paluunsa myötä käytettävissä myös Venäjän olympiajoukkueessa, mikäli KHL-pelaajat ovat mukana.

Shipachyov otti asiakseen tehdä oman kannanottonsa Pohjois-Amerikan tapahtumiin, kun hän puhui pietarilaisseuran tiedotteessa.

– He sanovat yhtä ja tekevät toista, mitä tulee jääkiekkoon. NHL-kokemukseni oli kaksi kuukautta väärinymmärryksiä, hymyä ja keskusteluja, joilla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.