Buffalo Sabresin jenkkisentteri Jack Eichel kuuluu aivan NHL:n parhaiden pelaajien joukkoon.

Tällä kaudella Eichel on ollut varsin hyvässä tahdissa. 15 ottelussa Eichel on nakuttanut tehot 4+10=14.

Ei paha.

Mutta.

– Minun on pakko oppia ampumaan enemmän. Uskoisin, että fanimme alkavat kyllästyä minuun, kun yritän koko ajan vain syöttää ja syöttää, Eichel ripitti itseään Buffalo Newsin mukaan.

Eichel on tällä hetkellä kuuden ottelun mittaisessa maalittomassa putkessa. Kyseisen putken aikana hän on laukonut 22 kertaa. Taustalla on siis sentään jonkinlaista yritystä.

– Hänellä on itseluottamusta kiekon kanssa. Hän käsittelee kiekkoa hyvin, hän rakentaa paikkoja niin itselleen kuin ketjukavereilleen. Kyllä, haluaisin hänen ampuvan enemmän, varsinkin ylivoimahyökkäyksissä. Hänellä on aivan mahtava kuti, Sabresin päävalmentaja Phil Housley totesi.

Legendaarinen NHL-puolustaja Housley kuitenkin ymmärtää Eichelin ajatusmaailmaa ja suhtautumista peliin.

– Tiedän, että hän ei ole mitenkään kovin itserakas kaveri noissa tilanteissa, mutta joskus sitä toivoisi hieman enemmän kuteja häneltä, Housley pohti.

Sabresin alkukausi NHL:ssä on mennyt takkuilevissa merkeissä. 15 ottelusta se on kerännyt kasaan 12 pistettä.

Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisenä yönä Sabres pelaa itäisen konferenssin jumbokamppailun, kun Florida Panthers saapuu vieraaksi Buffaloon. Panthers on tällä hetkellä itäisen konferenssin viimeisellä paikalla 10 pisteellä.