Edmonton Oilersin GM:nä nykyisin toimivan Peter Chiarellin typerien vaihtokauppojen lista alkaa olla melkoisen pitkä.

Muistako, kun Boston Bruins kauppasi Tyler Seguinin Dallas Starsiin? Entäpä sen hetken, kun seura päästi Brad Boyesin St. Louis Bluesiin ja tämä teki heti seuraavalla kaudella 43 runkosarjamaalia sekä vuotta myöhemmin ennätyspisteensä 33+39=72.

Siinä on muutama Chiarellin aikanaan tekemä kauppa, vaan siirrytäänpä nykyhetkeen ja Edmontoniin.

Chiarelli on tehnyt albertalaisseuran GM:nä kaksi erityisen isoa peliliikettä: kesällä 2016 hän kauppasi Taylor Hallin New Jersey Devilsiin ja menneenä kesänä Jordan Eberle lähetettiin New York Islandersiin.

Hallin kauppa puhutti jo tuolloin, sillä hän oli tehnyt edellisen kauden runkosarjaan huippupisteet 26+39=65 ja noussut viimeistään siinä vaiheessa yhdeksi NHL:n kärkilaitureista.

Samaan aikaan häneltä löytyi ilmiselvää kemiaa tulokkaana pelanneen Connor McDavidin kanssa.

Tällä hetkellä Hallin kauppaaminen näyttäytyykin Chiarellin ja Oilersin osalta äärimmäisen huonossa valossa. Eikä kyse ole niinkään vaihtokaupassa hankitusta Adam Larssonista, joskin Hallista olisi eittämättä pitänyt repiä enemmän irti, vaan seuran mestaruushaaveita todella voimakkaasti uhkaavasta puutteesta: maalintekotaidosta.

Ja ei, en kritisoi tässä Hall-Larsson-kauppaa jälkiviisaana, vaan olin sitä mieltä jo sen tapahtuessa (LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ).

Niin sanottu viimeinen niitti oli puolestaan Eberlen kauppaaminen. Hänestä vastineena saadusta Ryan Stromesta ei ole ollut – yllätys, yllätys – täyttämään Edmontonissa minkäänlaisia saappaita.

Kyllä, 27-vuotias Eberle suli viime kevään pudotuspeleistä, mutta ottiko Chiarelli huomioon sitä, että kyseessä olivat hänen ensimmäiset pudotuspelinsä?

Siihen vaatimustasoon ei välttämättä totuta hetkessä.

Oilers on tehnyt kuluvan kauden runkosarjassa kaikista NHL-seuroista vähiten maaleja. Samalla joukkueen supertähti McDavidilla on ollut omat vaikeutensa, sillä on hän sitten petannut joukkuekavereilleen minkälaisen paikan tahansa, viimeistelijöitä ei ole ollut nimeksikään.

Ei olekaan sattumaa, että Oilersin maalinteko-ongelmat ovat ilmaantuneet juuri nyt.

Kun nimittäin katsotaan 82 ottelun mittaisen runkosarjan osalta Hallin ja Eberlen yhdistettyjä maali- ja pistekeskiarvoja, menetti Oilers huimat 54 maalia ja 132 tehopistettä.

Tämän kauden 14 pelatun ottelun osalta edellä mainittu tarkoittaa yli 22 kadonnutta tehopistettä, puhumattakaan kaksikon kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta muiden pelaajien tekemiseen.

Samalla Oilers menetti nopeutta, etenkin Hallin muodossa, ja nyt joukkue kärsii voimakkaasti hitaudesta.

Hallin, ja etenkin Eberlen, nimet liikkuivat siirtohuhuissa vuosikausien ajan.

Heidän kauppaamistaan vaadittiin pitkään myös omien fanien toimesta, koska Oilersista ei ollut menestymään.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Mutta kannattiko näitä treidejä tehdä enää siinä vaiheessa, kun McDavid oli tullut mukaan kuvioihin – kaveri, joka nähtiin alusta alkaen seuran pelastajana?

Kannattiko Chiarellin uhrata heitä, saadakseen lähinnä peruspuolustajana tunnetun Larssonin sekä valtavaa floppivaroitusta mukanaan kantaneen Stromen?

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että ei missään nimessä kannattanut.

Nämä treidit ovat nimittäin saapuneet kummittelemaan Edmontoniin pahemman kerran. Jopa sen kaikkein arvokkaimman, Stanley Cup -pokaalin veroisesti.