Carolina Hurricanesin alkukausi on ollut kaukana helposta, sillä se on kerännyt 11 ottelusta vain neljä voittoa ja yhteensä kymmenen pistettä. Vaikka kausi on vasta nuori, niin todettakoot, että joukkueella on pudotuspeleihin matkaa jo viiden pisteen verran.

Yksi Hurricanesin suurimpia ongelmia alkuakudesta on ollut maalinteko. Seura on nimittäin iskenyt 11 otteluun vain 30 maalia, mikä on NHL:n toiseksi heikoin lukema. Se tarkoittaa nimittäin sitä, että Hurricanesin ottelukohtainen maalikeskiarvo on vain 2,73.

Tässä vaiheessa onkin nostettava kissa pöydälle; jos Hurricanes mielii tällä kaudella pudotuspeleihin (mikä on täysin mahdollista), tarvitsee se hyökkäyspäähänsä vahvistusta.

No, millä tällaista sitten? Tähän on helppo vastaus: kauppaamalla jonkin puolustajistaan toisaalle.

Hurricanes on nimittäin aivan kynnyksellä nousta NHL:n eliittiin. Ennen sitä se tarvitsee riveihinsä kuitenkin ykkössentterin, jollaisia on tällä hetkellä tarjolla – huhujen mukaan – kaksi kappaletta: Colorado Avalanchen Matt Duchene sekä New York Islandersin John Tavares.

Hurricanesilla saattaisi myös löytyä perunat jompaan kumpaan näistä pelaajista, sillä joukkueen puolustus on, kuten se on täälläkin moneen kertaan sanottu, yksi liigan parhaita.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Tämän suhteen todennäköisin vaihdettava kohde olisi Noah Hanifin, joka varattiin kolme kesää sitten numerolla viisi.

Hanifin on NHL-valmis ja äärimmäisen potentiaalinen tapaus, jonka hinta on tällä hetkellä taivaissa. Jos Hurricanes olisi valmis maksamaan Hanifin kyljessä esimerkiksi muutaman varausvuoron, ei edes Tavaresin saatavuutta voida pitää mahdottomuutena.

Jotakin seurassa on kuitenkin tehtävä, sillä vaikka joukkueessa on paljon potentiaalia, ei se tule lyömään itseään lopullisesti läpi ilman todellista ykkössentteriä.