New York Islandersilla on käsissään kaksi massiivista ongelmaa; mistä uusi kotiareena ja milloin John Tavares kirjoittaa seuran kanssa uuden jatkosopimuksen. Molempiin kysymyksiin se tulee saamaan vastauksensa, mutta se saattaa viedä vielä oman aikansa.

Tavaresin tilanne on hyvin samankaltainen kuin Steven Stamkosin vastaava muutama vuosi takaperin. Tuolloin kanadalaistähti oli jo menossa vapaille markkinoille, kunnes hän päätyi viimeisillä minuuteilla tekemään jatkosopimuksen Tampa Bay Lightningiin.

Nyt myös Tavaresia ollaan viemässä Tampaan, eikä huhulta ole vältytty edes salamapaitojen riveissä.

– En tiedä mistä tämä kaikki on saanut alkunsa ja mistä se on lähtöisin. Luonnollisesti kaikki ovat nähneet tämän ”John Tavares Tampaan” -huhun, pistepörssin kärjessä keikkuva Stamkos aloitti.

Stamkos kuitenkin kertoi, että hän ei ole edesauttanut seuraa vaihtokaupan synnyssä, joskin hänellä olisi asiasta omakohtaista kokemusta.

– Mutta ei, en ole ottanut häneen yhteyttä ja kertonut, kuinka mahtavaa täällä on golfata. Luonnollisesti pystyn kuitenkin asettamaan itseni hänen asemaan, Stamkos kertoi viitaten hänen toissa kesäänsä ja sopimuksetta oloon.

Stamkosilta kysyttiin vinkkejä Tavaresia ajatellen, mutta kanadalaistähdeltä ei irronnut mitään sen kummallisempaa. Lightiningin ykköspyssy kuitenkin myönsi, että New York Islandersia edustava virkaveli on hoitanut tilanteen tähän mennessä mallikkaasti.

[readmore from=”siirtomarkkinat”]

Tavares on nimittäin iskenyt viimeiseen viiteen otteluun käsittämättömät yhdeksän maalia ja yhteensä 12 tehopistettä.

– Hän käsittelee sen erittäin hyvin. Katsokaa hänen pelaamistaan viimeisen parin viikon ajalta, ja kuinka hän on kannatellut joukkuettaan. Se ei ole helpoin paikka pelata, kun sinulta kysytään jatkosopimuksesta päivittäin.

– Ainoa asia mitä voin sanoa on se, että pystyn samaistumaan hänen tilanteeseensa. Mitä ikinä tapahtuu, niin se tapahtuu.