Nykyisin NHL Networkilla asiantuntijana toimiva ex-maalivahti Kevin Weekes pelasi Jaromir Jagrin kanssa yhtäaikaisesti New York Rangersissa kausina 2005-07.

Vaikka Jagrilla on tänä päivänä kaikki elämässä enemmän kuin hyvin, aina näin ei kuitenkaan ole ollut.

Jagr eli pelaajauransa vaikeinta aikaa, kun hän edusti Washington Capitalsia kausina 2001-04. Hänellä oli uhkapeliongelma, sillä hänellä oli yhteensä pelivelkoja lähes 1,5 miljoonan dollarin edestä ja lisäksi verottaja vaati häneltä 3 miljoonan dollarin maksamatonta verosummaa.

Siviilipuolen vaikeudet näkyivät myös kaukalossa, mutta lopulta kesken kauden 2003-04 tapahtunut siirto New York Rangersiin pelasti tshekkilegendan uran.

Vielä kyseisellä kaudella Jagr ei ollut Manhattanilla missään mahtivireessä, mutta Venäjällä viettämänsä työsulkukauden 2004-05 jälkeen NHL:ään saapui kuin uudelleensyntynyt kaveri: Jagr nakutti 82 runkosarjaotteluun uskomattomat 123 tehopistettä.

Samoihin aikoihin Weekes toimi Rangersissa, tuolloin vielä kokemattoman Henrik Lundqvistin, kakkosvahtina. Hän asui samassa kerrostalossa Jagrin kanssa ja kaksikosta tuli treenikavereita; molemmat nimittäin tunnettiin – ja tunnetaan edelleen – todellisina himoharjoittelijoina.

Nyt Weekes onkin paljastanut Jagrista, ja ennen kaikkea tämän ikonisen 45-vuotiaan tshekkilegendan luonteesta, varsin mielenkiintoisia seikkoja.

Jagria on aina pidetty varsin omalaatuisena tyyppinä, mutta Weekes täsmentää asiaa ja antaa siitä hieman selkeämmän kuvan – Jagr oli sekä taiteilija että kova jätkä.

– Jaromir Jagr on väärinymmärretyin urheilija, jonka kanssa olen pelannut. Hän on taiteilija sanan varsinaisessa merkityksessä; siinä, miten hän näkee pelin kaukalossa ja miten hän elää elämäänsä kaukalon ulkopuolella, on luovuutta, Weekes pohtii The Athleticin haastattelussa.

– Se hänen kova puolensa on ollut aina aliarvostettu asia. Hänen työetiikkansa on yksi kovimmista, mitä olen koskaan nähnyt – asuimme samassa rakennuksessa ja minulla ei ollut mitään käryä, että hän kävi yksin vetämässä omia jäätreenejään.

Myös uskonto, tai paremminkin sanottuna uskonnot, ovat iso osa Jagria pelaajana ja ihmisenä, Weekes muistelee.

– Hän on erittäin spirituaalinen ja buddhalaisuuden sekä perinteisen katolilaisuuden sekoitus. Hän uskoi rukouksiin. Hän uskoi energioihin ja auraan. Hänellä oli pukukopissa kiviä, joiden hän uskoi lisäävään energiamääräänsä. Hän ei siis ollut tavanomainen näiltä osin. Hänessä oli enemmän syvyyttä kuin kukaan olisi osannut kuvitella.

[readmore from=”jaromir-jagr”]

– Vaikka hän on taiteilijaluonne, hän ei ole niin oikukas kuin ihmiset ovat väittäneet tai tavanomaisesti ajatelleet. Minä näin hänessä ihmisen, jossa on paljon syvyyttä ja eri ulottuvuuksia.

Kuten siis Weekesin puheista on helppo päätellä, Jagr on sanan varsinaisessa merkityksessä myös melkoinen oman tien kulkija.

Se ei siis ole sattumaa, että juuri hän pelaa edelleen 45 vuoden iässä maailman kovimmassa kiekkoliigassa ja on nousemassa NHL:n historiassa eniten otteluita pelanneeksi pelaajaksi – siinä on kyse poikkeuksesta säännössä.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.