Patrik Lainetta ja Teemu Selännettä yhdistävät muutkin asiat kuin vain maalintekotaito, kansalaisuus, sama NHL-seura ja niin edelleen – heidän molempien ympärillä on ollut omana aikanaan valtava hypetys Suomen maaperällä.

Tällä hetkellä Laine elää tuon hypetyksen keskellä ja hän on ihmeissään siitä. Ennen kaikkea nuorta suomalaistähteä hämmentää se, miten hänestä kirjoitetaan kaikkea mahdollista.

– Olihan se hieman omituista. He kirjoittelivat minusta, ja siitä mitä teen, tylsiä tarinoita. Koko ajan tulee kaikenlaisia tarinoita. Se on hieman hämmentävää ja outoa, mutta olen ihan ok sen asian kanssa, Laine ihmetteli ESPN:lle.

Ja onhan Laine oikeassa. Esimerkiksi iltapäivälehdet uutisoivat kesän aikana, miten Laine oli ollut tyttöystävänsä kanssa katsomassa Baywatch-elokuvaa ja sama tapahtui, kun hänet nähtiin ajamassa uutta BMW:tään.

Paparazzit ovatkin koko ajan 19-vuotiaan nuorukaisen kimpussa ja hän ei yksinkertaisesti pysty käsittämään sitä.

– Varttuessasi et tiedä ammattijääkiekosta juuri mitään. Sitä luulee, että kyse on vain jääkiekosta ja vain pelaamisesta. Mutta todellisuudessa se on pitkälti median kanssa toimimista, haastattelujen antamista ja kaikenlaista muuta.

– Tämä on hieman erilaista kuin kuvittelin.

”Melkoisen omituista – jokaisessa ottelussa joku Suomesta”

Itse asiassa homma karkasi Laineen tulokaskaudella niin pahasti käsistä, että suomalaismedia oli aina läsnä – siis myös Winnipegissä – teki hän sitten, mitä tahansa.

– Rehellisesti sanottuna, onhan se aika hullua. Me emme ajattele sitä niin paljoa, koska olemme Kanadassa ja emme näe sitä niin usein, mutta se mediahuomio, jonka hän sai on hullua. Suomalaismedia oli paikalla täällä joka päivä, joukkuekaveri Mark Scheifele avasi TSN:lle syyskuussa.

Scheifele toivoikin kauden aikana, että vasta ensimmäistä vuottaan pelannut Laine saisi edes jonkinasteisen rauhan suomalaismedialta.

[readmore from=”suomalaiset”]

– Itse ajattelin, että ”Antakaa tälle kaverille nyt edes hetken hengähdystauko, hän on vasta 18-vuotias. Annetaan hänelle edes yksi päivä”.

Myös Laine on ollut täysin pöllämystynyt siitä, miten paljon Winnipegissä on ollut suomalaistoimittajia paikan päällä.

– Se on tärkeää faneille ja medialle Suomessa. Moni ihminen haluaa tietää, mitä minulle kuuluu ja miten minulla menee sekä elämässäni että jääkiekon saralla. Jokaisessa ottelussa paikalla on joku Suomesta ja se on melkoisen omituista. Suomesta on Winnipegiin melkoisen pitkä matka.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.