NHL:ssä ja muissakin jääkiekosarjoissa asiat ovat olleet aina siitä yksinkertaisia, että niissä sarjasysteemit ovat pysyneet jo pitkään samanlaisina. Toki esimerkiksi Liigassa siirryttiin jokunen aika sitten kolmen pisteen voittoihin ja sekä kotimaassa että NHL:ssä jatkoajan päätteeksi vedetään nykypäivänä voittolaukauskilpailu.

On siis selvää, että kaikki perinteitä ei haluta rikkoa, mutta lajia on vietävä samalla eteenpäin. Viimeksi merkittävä muutos nähtiin vain muutama vuosi sitten, kun NHL:ssä otettiin käyttöön 3vs3-jatkoaika.

Nyt yhdysvaltalaisessa alasarjassa, SPHL:ssä (Southern Professional Hockey League), on siirrytty uuteen ja mullistavaan systeemiin, joka otetaan käyttöön pudotuspeleissä. Kyseessä on ns. ”salibandy-malli”.

[readmore from=”suomalaiset”]

Nimittäin SPHL:ssä kolme kärkijoukkuetta saavat tästä lähtien valita omat vastustajansa. Sarjassa pelaa kymmenen joukkuetta, joista kahdeksan etenevät pudotuspeleihin. Neljännelle joukkueelle jää siis se joukkue, joka kärkikolmikolta jäi valitsematta.

Tässä vaiheessa onkin heitettävä ilmoille kysymys, että voisiko tällainen toimia myös NHL:n saralla. Liigan nykyinen sarjasysteemi on saanut valtavaa kritiikkiä, sillä monet kärkijoukkueet ovat kohdanneet toisensa jo ensimmäisellä kierroksella.

Esimerkiksi viime keväänä ensimmäisellä kierroksella vastakkain asettuivat Pittsburgh Penguins ja Columbus Blue Jackets, jotka olivat pisteiden valossa Itäisen konferenssin toiseksi ja kolmanneksi parhaat joukkueet.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.