Dallas Starsin John Klingberg, joka on pelannut urallaan myös Helsingin Jokereissa, allekirjoitti nykyisen sopimuksensa kesällä 2015.

Tuosta hetkestä on nyt kulunut kaksi vuotta ja sen jälkeen pelaajien palkat NHL:ssä ovat kivunneet melkoisen tähtitieteellisiin lukemiin. Esimerkiksi Connor McDavidin vuosipalkka tulee olemaan ensi kaudesta alkaen 12,5 miljoonaa dollaria, Jack Eichelin puolestaan 10 miljoonaa dollaria.

25-vuotias puolustaja, joka on tehnyt kahden viimeisen kauden aikana 156 runkosarjaotteluun pisteet 23+84=107, voisi edellä olevien lukujen perusteella netota melkoisia summia, mutta Klingbergin palkka on ainoastaan 4,25 miljoonaa dollaria; sitä se tulee olemaan aina vuoteen 2022 saakka.

Klingbergiä ei kuitenkaan kaduta se, että hän tarttui heti ensimmäisen kautensa jälkeen pitkään sopimukseen – rahaa olisi nimittäin ollut satavarmasti luvassa enemmän, joskin myös riskejä olisi ollut ilmassa, sillä kehityksestä ei ole koskaan mitään takeita.

– Tuollaiseen tarjoukseen on aika vaikea sanoa ”ei”, sillä he osoittivat minulle, että olen iso osa heidän tulevaisuuttaan, Klingberg avaa parin vuoden takaista tilannettaan The Athleticille.

[readmore from=”suomalaiset”]

Ennen kaikkea nuoren ruotsalaisen päässä liikkui se, että sopimustarjoukseen tarttuminen turvaa sekä hänen että hänen perheensä koko loppuelämän.

– Mietiin sitä ja sanoin ”Ja vi**t, tämä on minun ja perheeni turvaksi tulevaisuutta varten”.

– Kävin keskustelua agenttini kanssa – sen jälkeen minusta tuntui, että allekirjoittaessasi sinun pitää onnellinen siitä, mitä olet tekemässä. Kun palaan siihen hetkeen, olisin saattanut katua sitä pitkällä tähtäimellä, jos en olisi allekirjoittanut sitä… se rahamäärä kattaa koko loppuelämäsi.

Kuluvalla kaudella Klingberg on pelannut toistaiseksi viisi ottelua. Hän on tehnyt niissä pisteet 2+3 ja hänen tehotilastonsa on +1.

NHL:N KAIKKI PELAAJASIIRROT: ..yhdestä ja samasta paikasta.