Mikko Koivu allekirjoitti Minnesota Wildin kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen tällä viikolla.

Suomalaiskapteeni onkin Wild-organisaatiossa todella arvostettu pelaaja ja henkilö.

Yksi Koivun ehdottomasti hienoimmista ominaisuuksista on sitoutuneisuus ja hän olisi voinut lähteä Minnesotasta esimerkiksi seitsemän vuotta sitten menestyksen perässä muualle. Tuossa vaiheessa Wild oli nimittäin jäänyt kahdesti putkeen pudotuspelien ulkopuolelle ja tulevaisuus oli täynnä kysymysmerkkejä.

– Hänellä olisi ollut mahdollisuus tulla rajoittamattomaksi vapaaksi agentiksi. Hän päätti tehdä sopimuksen tänne ja toimia ikään kuin aloituspisteenä sille, miten tätä seuraa lähdettiin rakentamaan uudelleen, GM Chuck Fletcher hehkuttaa Koivua kiitollisena Pioneer Pressille.

Koivu onkin ollut elintärkeä palanen, kun Wild alkoi houkutella uusia nimekkäitä pelaajia Minnesotaan.

– Olen sanonut tämän aiemminkin: Hän on kuin luotsi, joka ohjaa venettä. Ilman Mikkoa, Zach (Parise) ja Ryan (Suter) eivät olisi tulleet. Ilman Zachia ja Ryania, Jason Pominvillen, Eric Staalin ja Devan Dubnykin kaltaiset nimet eivät olisi tulleet.

– Olemme pystyneet hankkimaan osan näistä pelaajista vaihtokaupoilla ja olemme pystyneet pitämään heidät riveissämme osakseen siksi, että jokainen kokee tämän olevan oikea paikka voittamiseen.

34-vuotias suomalainen jahtaa edelleen Stanley Cup -unelmaansa ja uuden jatkosopimuksensa myötä hänellä on kolme vuotta aikaa toteuttaa se. Samalla uusi sopimus tarkoittaa suurella todennäköisyydellä sitä, että ura päättyy Minnesotassa ja hänet tullaan muistamaan ikuisesti yhden seuran miehenä.

– Ei näitä asioita välttämättä mieti, kun olet 18-vuotias. Siitä on melkoisen pitkä aika ja joka vuosi tästä on tullut enemmän ja enemmän koti itselleni. Lapsemme ovat syntyneet täällä ja perheemme viihtyy täällä…

– Olen ensimmäisestä päivästä lähtien tuntenut oloni kotoisaksi täällä ja kuten olen sanonut, niin minulle se on kaikkein isoin juttu. Se on siis henkilökohtaisella tasolla yksi suurimmista syistä (miksi olen täällä). Sinun on tunnettava olosi mukavaksi sekä jäällä että sen ulkopuolella.

”Tulee lopulta poistumaan seurahistorian ykköspelaajana”

Wildin päävalmentajana toimiva Bruce Boudreau tietää, millainen seuralegenda Koivu on jo nyt ja tästä kielivät jo pelkästään koko seuran historian sisäiset tilastot, joita Koivu dominoi yksinvaltiaan elkein.

– Hän tulee lopulta poistumaan (kaukalosta) seuranhistorian ykköspelaajana. On mahtavaa, että saamme pitää hänet vielä pari lisävuotta… Esimerkiksi tänään harjoituksissa – se energia ja fyysisyys, mitkä hän toi mukanaan – hän nostatti jokaisen samalle tasolle.

Kun Fletcheriltä kysyttiin, pohdittiinko seuran puolella viivyttelypeliä, minkä myötä johtoporras olisi nähnyt lähteekö Koivun käyrä laskemaan alaspäin, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä.

– Ei missään nimessä. Jos hän olisi pyytänyt kuusivuotista sopimusta, olisimme joutuneet ehkä odottaa.

[readmore from=”mikko-koivu”]

– Hän ymmärtää (tämän bisneksen). Hän haluaa voittaa. Hän haluaa voittaa Minnesotassa. Kyse ei ole siis suurimman mahdollisen palkkakuitin saamisesta tai voittamisesta missä tahansa. Hän haluaa tehdä sen täällä ja se on todella upea ”statement”.

Fletcher palaa edelleen muistoissaan siihen hetkeen, kun Koivu sitoutui 27-vuotiaana todella arvostettuna pelaajana Minnesotaan ja allekirjoitti seuran kanssa seitsemänvuotisen jatkosopimuksen.

– Jos hän olisi lähtenyt, kuka tietää missä me olisimme seurana. En pysty sanoin kuvailla hänen merkitystään.

– On mahtavaa, että hän on täällä vielä kolme vuotta. Ja kuka tietää – kun miettii hänen pelityyliään, hänhän saattaa olla täällä vielä muutaman vuoden sen jälkeenkin, Fletcher päättää ylistyspuheensa.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.