Viime kauden perusteella NHL:n vihatuin sääntö on valmentajien paitsiohaastot. Ajatuksena se on loistava, mutta todellisuus on ollut jotakin aivan toista. Tällä hetkellä valmentajat haastavat olemattomia paitsioita, joilla ei ole todellisuudessa ollut mitään merkitystä itse pelin kulun kannalta.

Paitsiohaastoilla on myös eräs nurja puoli, sillä ne hidastavat pelitapahtumia valtavan paljon. Tuomareilla kun ei ole tähän mennessä ollut käytössään kunnon teknologiaa, jonka avulla tarkastuksen kesto olisi pienentynyt. Ja tämähän ei ole faneja riemastuttanut.

Nyt NHL pyrkii pääsemään turhista haastoista sillä eroon, että jos se epäonnistuu, saa kyseinen joukkue tästä kahden minuutin rangaistuksen. Toki vasta aika näyttää miten sääntöuudistus vaikuttaa turhien haastojen määrään, mutta nyt suunta on ainakin oikea.

Mutta siinä missä NHL on pääsemässä yhdestä heikkoudesta eroon, on tilalle tulossa toinen vastaava; aloitusrikkeet. Jos pelaaja rikkoo aloituksessa sääntöjä, kuten esimerkiksi varastaa tai astuu jalallaan aloitusviivan ylitse, vaihdetaan hänet oletusarvoisesti toiseen aloittajaan.

Jos kuitenkin myös tämä kyseinen pelaaja tekee aloitustilanteessa rikkeen, on siitä luvassa kahden minuutin rangaistus. Aivan kuten paitsiohaaston kohdalla, ajatus on hyvä, mutta toteutus ainakin näin alkuvaiheessa vaikuttaa karmaisevan huonolta.

Etenkin kahdessa viime yön ottelussa sääntöuudistus näytti kurjaa puoltaan, eikä se palvellut peliä lainkaan. Ottawa Senatorsin ja Toronto Maple Leafsin välisessä väännössä kyseisiä rangaistuksia jaettiin nimittäin kolme kappaletta, ja New Jersey Devilsin sekä Washington Capitalsin kamppailussa jopa kuusi. Se on yhteensä 18 minuuttia rangaistuksia ainoastaan aloitusrikkeiden vuoksi.

Chris Ryan

@ChrisRyan_NJ
Caps just took another minor penalty for a faceoff violation. This game will end before 2 a.m. if we're lucky

Aloitusrikkeitä pyritään vähentämään esimerkiksi siitä syystä, että useissa tapauksissa joukkueet pyrkivät pelaamaan tällä itselleen lisää lepoaikaa. Uudistuksella ei kuitenkaan haettu varmastikaan sitä, että jokainen pienikin virhe vihelletään pois, mikä ainoastaan hidastaa pelin kulkua.

Jos pelaajaa kaatuu aloituksessa kiekon päälle ja kahmii sen kädellään omalle joukkueelle, niin selvä, rangaistus on aiheellinen. Jos pelaaja on sentin verran viivan toisella päällä, ei tästä kuitenkaan kuuluisi jaella minkäänlaisia sanktioita. Alta voit katsoa muutaman esimerkin viime yön rangaistuksista ja muodostaa niistä oman mielipiteesi. Muista myös jakaa tämä meidän Facebookin kommenttiosiossamme.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.