Minnesota Wild saa nauttia kapteeninsa Mikko Koivun edesottamuksista vähintäänkin vuoteen 2020 saakka.

Maanantain ja tiistain välisenä yönä Suomen aikaa rapakon takaa kantautui suomalaisittain ilouutisia. Wild nimittäin tiedotti allekirjoittaneensa Koivun kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka on yhteisarvoltaan 11 miljoonaa dollaria ja käynnistyy siis tulevan kauden jälkeen.

Samalla suomalaiskapteeni suostui palkanalennukseen, vaikka hänellä on takanaan kenties NHL-uran paras kausi.

Se, että Koivu suostui nykyistä sopimustaan pienempään palkkaan, on hatunnoston arvoinen suoritus. Nykypäivänä palkat ovat nimittäin karkaamassa täysin käsistä ja esimerkiksi kesän aikana Toronto Maple Leafsiin siirtynyt Patrick Marleau tulee nauttimaan seuraavat kolme vuotta Koivua kovemmasta palkasta.

Toki joku voi sanoa Koivun jo tienanneen dollarinsa, mutta niin on tienannut myös Marleau, joka on Koivua lähestulkoon neljä vuotta vanhempi.

Koivua voikin hyvällä omallatunnolla kutsua todelliseksi suomalaisuuden ja uskollisuuden perikuvaksi – siis kahden asian, jotka hyvin pitkälti kulkevat käsi kädessä. Hänellä olisi nimittäin ollut mahdollisuus odottaa ensi kesään saakka, tarkistaa vapaat pelaajamarkkinat ja miettiä sitä kautta vaihtoehtojaan; kenties Stanley Cupin voittaminen jossain muualla olisi ollut todennäköisempää kuin Minnesotassa.

Sen sijaan Koivu ei suostunut uhraamaan ajatustakaan maisemanvaihdolle. Hän siis päätti pysyä uskollisena sille samalle seuralle, jota hän on edustanut työsulkukaudesta (2004-05) lähtien.

Onkin paljon mahdollista, että Koivusta tulee pelaaja, joka edusti NHL-urallaan vain yhtä seuraa. Hän on nimittäin uuden sopimuksensa päättyessä 37-vuotias ja uran päättyminen saattaa hyvinkin olla mahdollista tuossa vaiheessa.

Toki uran jatkuminen Minnesotassa, tai jossain muualla, on varmasti terveenä ollessa potentiaalinen vaihtoehto, mutta ennen kaikkea tässä toivoisi, että sitten kun ura on paketissa – se päättyy Minnesota Wildin pelaajana. Koivu on nimittäin Wildin seurahistorian kaikkien aikojen paras pelaaja, ylivoimaisesti, ja olisi varsin upeaa, jos hän pääsisi päättämään pelinsä samassa seurassa, missä ne käynnistyivätkin.

Mikko Koivun Wild-ura tilastoina:

Ykkösenä:

Pelatut ottelut: 843
Maaliin johtaneet syötöt: 435
Tehopisteet: 614
Laukaukset: 1 937
Ylivoimapisteet: 218
Alivoimapisteet: 22
Kiekonriistot: 591
Rankkarimaalit: 41
Väh. 2 tehopisteen ottelut: 136
Pudotuspeliottelut: 50
Pudotuspelimaalit: 11

Kakkosena:

Maalit: 179
Tehotilasto: +61
Tasaviisikoin tehdyt maalit: 115
Alivoimamaalit: 10
Otteluiden voittomaalit: 31
Pudotuspelien tehopisteet: 24

Kolmosena:

Jäähyminuutit: 496
Ylivoimamaalit: 54
Pudotuspelien maaliin johtaneet syötöt: 13

[readmore from=”suomalaiset”]

Ehkä tämä teksti onkin syytä lopettaa Koivun sanoihin, jotka hän lausui The Athleticin haastattelussa vain muutama päivä ennen jatkosopimuksen syntymistä.

”Välillä on tärkeää pysähtyä miettimään sitä, mistä tämä kaikki alkoi. Sitä kautta osaat arvostaa kaikkea, mitä sinulla on. Kun minulla on vapaa-aikaa, mietin paljon ensimmäisiä vuosiani Minnesotassa ja sitä, miten näen ne. Tämä on koti. Ystävyyssuhteet ja miten ihmiset ovat kohdelleet minua – tajuan miten siistiä se on ja miten paljon me nautimme olostamme täällä.

Tiedän, missä menen pelaajana ja tunnen oloni hyväksi. Minulle se on kaikkein tärkein asia. Eikä kyse ole pelkästään fysiikasta; mentaalipuolen osalta nautin edelleen jätkien seurasta. Jos se ei olisi enää hauskaa, enkä olisi enää kunnossa fyysisesti tai henkisesti, jääkiekko ei olisi kivaa.”

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.