Jesse Puljujärvi on parhaillaan mukana uransa toisella NHL-harjoitusleirillä ja häneltä odotetaan tulevan kauden osalta selkeätä askelta eteenpäin.

Itse asiassa nuoreen suomalaiseen kohdistetuista odotuksista kertoo paljon se, että pohjoisamerikkalaislähteiden mukaan Edmonton Oilersin johtoporras antoi hänelle luvan alkaa katsomaan omaa asuntoa Edmontonista. Yleensä, kun tämä tapahtuu, farmikomennus on paljon epätodennäköisempää.

Pohjoisamerikkalaissivusto The Hockey Writers, joka on kasvanut viime vuosien aikana merkittäväksi tekijäksi mediakentässä, nosti esille myös Puljujärven viime kauden. Monet ovat nimittäin tuominneen Puljujärven esitykset, mutta toimittaja Rob Soria ei näe asiaa niin yksioikoisena.

– Onnistuminen huonompien ketjukaverien kanssa, vieläpä vieraassa maassa, ei ollut koskaan mahdollista, Soria paaluttaa.

– Hän vietti suurimman osan ajastaan Oilersissa kolmos- ja nelosketjuissa ja rinnalla oli kaverit, joilla oli hyvin vähän annettavaa, mitä tulee nuoren suomalaisen auttamiseen hyökkäyspään tilanteiden luomisessa.

Oilersin johtoporras sai viime kaudella kritiikkiä, kun he roikottivat Puljujärveä mukana koko kauden ensimmäisen puolikkaan ajan, mutta se ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan huono juttu.

– Kun häntä pidettiin (viime kaudella) niinkin pitkään Oilersin matkassa, sai hän ensi käden tietoa siitä, mitä häneltä odotetaan jatkossa sekä jäällä että sen ulkopuolella. Sitoutuminen pelaamiseen kaukalon jokaisella kolmella osa-alueella ei ole neuvoteltavissa oleva asia, kuten ei myöskään parhaassa mahdollisessa fyysisessä kunnossa oleminen.

”Täydellisessä maailmassa tutkapari numerolle 97”

Soria muistuttaa myös siitä, että heikosta tulokaskaudestaan huolimatta Puljujärvi on edelleen todellinen huippulupaus ja pelaaja, jollaisen Oilers tarvitsee.

– Sille oli syynsä, että hänet varattiin niin aikaisessa vaiheessa. Hän on toki pykälän verran Patrik Lainetta ja Auston Matthewsia perässä, mutta kyseessä on silti yksilö, joka oli nuorten MM-kisoissa MVP – siis kisoissa, joissa molemmat edellä mainitut nimet olivat mukana.

– Me siis puhumme erilaisista pelaajista, mutta hänen koollaan ja taitotasollaan varustettu oikea laitahyökkääjä on kiistatta sellainen, jonka Oilers tarvitsee.

[readmore from=”suomalaiset”]

Vaikka Soria kehuukin Puljujärveä antaumuksetta, toppuuttelee hän samalla myös odotuksia ensi kaudella ja korostaa sitä, ettei tuleva NHL-sesonki tule määrittämään sitä, millainen pelaaja 19-vuotias suomalainen tulevaisuudessa on.

– Menivät asiat hänen osaltaan sitten miten tahansa kauden 2017-18 aikana, pitkän tähtäimen ennuste Puljujärven osalta ei juurikaan muutu.

– Täydellisessä maailmassa hän ottaa jo tulevalla kaudella isoja harppauksia ja hänestä tulee tutkapari numerolle 97 (Connor McDavid). Mikäli näin ei tapahdu, hän on silti hyvä Top 6 -hyökkääjä ja joka tapauksessa Oilers on selkeästi parempi hänen kanssaan kuin ilman häntä.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.