New York Islandersin tilanne sen uuden kotihallin suhteen on vielä täysin auki. Se on kuitenkin jo lähes sataprosenttisen varmaa, että se ei tule jatkamaan pelejään Brooklynissa sijaitsevassa Barclays Centerissä ensi kauden jälkeen.

Osapuolet solmivat alunperin jopa 25 vuotta pitkän vuokrasopimuksen, mutta kummallakin osapuolella on mahdollisuus purkaa kyseinen sopimus ensi kauden jälkeen. Tällä hetkellä vaikuttaakin lähes varmalta, että hallin taustalla häärivä henkilökunta ei ole halukas jatkamaan kontrahtia.

Islanders on liitetty tämän jälkeen useisiin eri skenaarioihin. Näistä todennäköisin on se, että se rakentaisi uuden kotihallin Belmont Parkiin, joka sijaitsee Queensin lieppeillä.

Toinen, vähemmän todennäköinen, skenaario on se, että Islanders siirtyisi takaisin vanhaan kotihalliinsa Nassau Coliseumiin. Ongelma kyseisen hallin suhteen on etenkin sen pieni katsojakapasiteetti, joka on ainoastaan 13 917.

Islanders pelasi kuitenkin kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa kyseisessä hallissa, eivätkä fanit jättäneet ketään kylmäksi. Katsojat nimittäin tekivät hyvin selväksi sen, että he haluavat seuran takaisin kotiin.

– Hallissa oli lähes pudotuspeleihin verrattava tunnelma. Se oli aivan katossa. Siellä huudettiin ”Let’s Go Islanders” ja ”Yes Yes Yes” ja ne herättivät kaikkien huomion. Tämä fanilauma on uskomaton ja me halusimme palkita sen omalta osaltamme, 3-2-voittomaalin jatkoajalla iskenyt John Tavares kertoi Newsdayn mukaan.

Voit katsoa videoita tunnelmasta alta.

Dave Isaac

@davegisaac
Great crowd back at Nassau

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.