Vaikka Kasperi Kapanen saikin viime kaudella vihdoin ja viimein kunnon mahdollisuuden Toronto Maple Leafsissa, loppukauden osalta, hänen paikkansa on jälleen uhattuna.

Kapanen pelasi runkosarjan loppupuolella ja pudotuspeleissä kanadalaisjoukkueen nelosketjussa ja hän antoikin Toronto Maple Leafsin faneille iskemillään maaleilla ikuisia muistoja.

Sportsnetin toimittaja Chris Johnston näkeekin nuoren suomalaislaiturin vähintäänkin yhtenä Maple Leafsin harjoitusleirin mielenkiintoisimmista pelaajista.

– Hän on varmastikin koko Toronton harjoitusleirin mielenkiintoisin pelaaja, pitkälti siksi, että hän teki viime kaudella kaksi Maple Leafsin tärkeintä osumaa; Pittsburghia vastaan tehty maali, joka varmisti pudotuspelipaikan ja Washington-ottelusarjan toisen ottelun jatkoerämaali.

– Lisäksi hänellä oli suorastaan loistava viime kausi AHL:ssä. Hän alkoi esimerkiksi tappaa jäähyjä, mitä hän ei ole tehnyt missään vaiheessa urallaan ja hän suoriutui erittäin hyvin.

Viime kauden erinomaisista otteista huolimatta Kapasen tilanne näyttää kuitenkin todella haastavalta.

– Minä tahansa muuna kautena hänet olisi jo lukittu nimeksi (NHL-rosteriin), mutta Leafsilla saattuu tällä hetkellä olla huima määrä ylitarjontaa, etenkin oikealta ampuvien taitavien laiturien osalta.

– Hänellä on melkoinen mäki kiivettävänään, riippuen toki siitä, ilmaantuko näköpiiriin esimerkiksi loukkaantumisia. Tällä hetkellä tilanne on nimittäin se, että heidän (johtoportaan) on asetettava joitain pelaajia waiver-listalle, mikäli he pitävät Kapasen ja me tiedämme, etteivät he ole innokkaita tekemään niin.

Itse asiassa historian perusteella Kapasen tilanne näyttää todella heikolta, sillä Maple Leafs on esimerkiksi pitänyt aiemmin Josh Leivoa ja Frank Corradoa niin sanotusti ylimääräisinä pelaajina, ettei heidän tarvitse asettaa ketään waiver-listalle.

– Tilanne ei ole täysin toivoton, mikäli olet Kasperi Kapanen, mutta sanoisin todennäköisyyksien olevan häntä vastaan. Toki hän tulee eittämättä pelaamaan NHL:ssä tällä kaudella, mutta hänen täytynee odottaa.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.