Buffalo Sabres erotti viime kauden päätteeksi päävalmentajansa Dan Bylsman ja hänen tilalleen palkattiin puolustajalegenda Phil Housley.

Housley toimi viimeiset neljä vuotta Nashville Predatorsin apuvalmentajana ja hänen vastuullaan oli isosti joukkueen puolustuspelaaminen. Hänen aikakaudellaan tennesseeläisseura tulikin tunnetuksi erittäin vahvasta alakerrasta, jonka vahvuudet olivat eittämättä pelin kääntämisessä ja hyökkäysten tukemisessa.

Sabresin päätös palkata Housley päävalmentajakseen, myös seuran pelifilosofia tulee muuttumaan isosti ja joukkueensa ykköspuolustaja Rasmus Ristolainen tulee saamaan aiempaa enemmän vapauksia hyökkäyspäässä.

– Hän vaikuttaa erittäin hyvältä valmentajalta ja sellaiselta, jolle voit mennä aina juttelemaan.

– Olen itse asiassa erittäin innoissani siitä. Me puhuimme pelisysteemistä eilen ja se kuulostaa loistavalta. Tykkään pelata hyökkäyspeliä, tykkään luistella ja tykkään hypätä mukaan hyökkäyspään tilanteisiin. Tästä tulee hyvä juttu.

– Toivon niin (että antaa lisää vapauksia hyökkäyspäässä). Toki puolustajana minun on myös pystyttävä pelaamaan puolustuspeliä ja taistella maalinedustalla, mutta tietenkin on hienoa saada mahdollisuus osallistua enemmän myös hyökkäyspeliin tulevalla kaudella.

Ristolainen nousi viimeistään viime kaudella NHL:n eliittipuolustajien joukkoon. Hän huhki hurjia peliminuutteja – pahimmillaan tai parhaimmillaan yli puolta tuntia ottelua kohden – ja teki 79 runkosarjaotteluun ennätyspisteensä 6+39=45.

Jotain 22-vuotiaan suomalaispuolustajan arvostuksesta Pohjois-Amerikassa kertookin se, että hän oli hyvin lähellä nousua NHL Networkin listauksella 20 parhaan NHL-puolustajan joukkoon. Hän nimittäin kuului Dallas Starsin John Klingbergin ja Carolina Hurricanesin Justin Faulkin kanssa kolmen puolustajan listalle, jotka jäivät NHL Networkin mukaan vain niukasti listan ulkopuolelle.

Kokonaisuudessaan NHL Networkin 20. parhaan puolustajan listan pääset katsomaan TÄÄLTÄ.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.