Sitä yleensä syytetään, että suomalaishyökkääjä Patrik Lainetta seurataan täällä kotimaassa sinivalkoisten lasien lävitse, ja että hänen peliesityksiään korostetaan liiaksi. Kuitenkin ajoittain myös pohjoisamerikkalaiset mediat ”syyllistyvät” samaan.

Tällä kertaa oli nimittäin arvostetun urheilussivusto The Athleticin vuoro, joka ylisti jutussaan Laineen tulokaskautta. Hänen ensimmäistä sesonkiaan Winnipeg Jetsin riveissä kutsuttiinkin yhdeksi kaikkien aikojen parhaista.

– Laineella oli viime kaudella 18-vuotiaiden pelaajien osalta yksi kaikkien aikojen parhaita tulokaskausista. Hän osoitti samaa harvinaista hyökkäyspään taitoa kuin esimerkiksi Ilya Kovalchuk aikanaan, The Athletic kirjoittaa jutussaan.

Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä seuraavaksi vuorossa oli vieläkin rajumpi väite. The Athletic nimittäin näkee, että Laineen taito huomioonottaen voidaan jopa sanoa, että hän on liigan yksi kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä.

– Kun lasketaan taito, laukaus ja kyky ratkoa pelejä, Laine on kenties yksi kaikkien aikojen parhaita maalintekijöitä koko NHL:n historiassa.

Laine aloitti uransa NHL:ssä viime kaudella erinomaisesti, kun hän iski Jetsin paidassa 73 otteluun 36 maalia ja yhteensä 64 tehopistettä. Hän jäi Calder Trophyn äänestyksessä kakkoseksi, sillä pystin vei nimiinsä Toronto Maple Leafsin Auston Matthews.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.