Kuluvan kesän aikana on puhuttu paljon esimerkiksi John Tavaresin ja David Pastrnakin sopimustilanteista, mutta täysin taustalle on unohtunut William Nylanderin tilanne Toronto Maple Leafsissa.

Siinä, missä kanadalaisseuralla on vielä reippaasti aikaa neuvotella jatkosta Auston Matthewsin ja Mitch Marnerin kanssa, ruotsalaishyökkääjä William Nylanderin kohdalla jatkosopimuksen solmiminen tikittää käytännössä ottaen jo nyt yliaikaa.

Viime kaudella 81 runkosarjaotteluun upeat tehot 22+39=61 iskeneen Nylanderin sopimus on nimittäin katkolla ensi kesänä.

Voisikin kuvitella, että Maple Leafs olisi haalinut ruotsalaisen allekirjoituksen jatkosopimuspapereihin jo pari kuukautta sitten, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut.

– Joitain keskusteluja on käyty, mutta katsotaan, mitä tapahtuu. Katseeni ovat ainoastaan tulevassa kaudessa ja haluan olla valmis kauden käynnistyessä, Nylander totesi, sivuuttaen suurilta osin koko neuvotteluasian, Sportsnetin haastattelussa.

Kyse lienee siis hyvin pitkälti Nylanderin taustajoukkojen tekemästä ratkaisusta, sillä mikäli hän kykenee jatkamaan viime kauden tasollaan, saatika vielä parantamaan, tulee hän ansaitsemaan vieläkin arvokkaamman jatkosopimuksen kuin hän nyt ansaitsisi.

Mikäli siis Nylander, joka teki keväällä kuuteen pudotuspeliotteluun tehot 1+3 ja tuli valituksi MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi, voitettuaan myös MM-kultaa, onnistuu odotetulla tavalla tulevan sesongin aikana, liikkunee hänen jatkosopimuksensa jossain Mark Scheifelen (6,125 miljoonaa dollaria) ja Leon Draisaitlin (8,5 miljoonaa dollaria) välimaastossa.

Tähän mennessä Nylander on ehtinyt pelata NHL-jäillä yhteensä 103 runkosarjaottelua ja hän on tehnyt niissä tehopisteet 28+46=74.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.