© Kuva: Getty Images

Toimittaja kyseenalaistaa Pekka Rinteen – ”Mikäli mielii mestareiksi, toiveet lepäävät Saroksen harteilla”

Nashville Predatorsin maalivahtipeli on myös tulevalla kaudella suomalaiskaksikon Pekka Rinne & Juuse Saros harteilla, mutta kumpiko heistä on se joukkueen kantava voima?

Lähtökohtaisesti Rinne kantaa edelleen ykkösvahdin asemaa, mutta hänen parin viime kauden ailahtelevat runkosarjaesitykset, kuten myös viime kevään Stanley Cup -finaalit, ovat asettaneet kysymysmerkkejä kokeneen suomalaisvahdin ympärille.

Samaan aikaan taustalla vaanii 22-vuotias maanmies, joka onnistui viime kaudella pelaamissaan otteluissa erinomaisesti. Fansided-verkkolehden toimittaja George Matarangas näkeekin, että tulevalla kaudella Saroksen vastuu tulee kasvamaan.

– Vaikka Saros onkin päässyt pelaamaan NHL:ssä jonkin verran, on hän pelannut pääasiassa joko heikompia tai suotuisampia vastustajia vastaan. Tulevalla kaudella Saros tulee kuitenkin mitä todennäköisimmin pelaamaan vaikeampia pelejä ja samalla seura saa paremman kuvan hänen tasostaan.

– Enemmän kuin koskaan aiemmin, Nashville Predators tarvitsee Juuse Sarokselta esiinmarssia.

Matarangas näkeekin, että mikäli tennesseeläisnippu mielii tosissaan taistella Stanley Cupista myös tänä vuonna, on joukkueen sisäisen maalivahtitaiston käännyttävä uusille urille. Hän itse asiassa tylyttääkin 34-vuotiasta Rinnettä melkoisesti.

– Pekka Rinne on osoittanut olevansa erittäin epätasainen, eikä hän ole joukkueensa luottamuksen arvoinen. Mikäli Predators edes mielii mestariksi, ne toiveet lepäävät Juuse Saroksen harteilla.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.