Viime vuodet pelillisesti NHL:n heikoimpiin joukkueisiin lukeutuneen Buffalo Sabresin tähtipelaaja Jack Eichelin ympärillä kuohuu. Kesän 2015 kakkosvarauksen nykyinen sopimus loppuisi ensi kauden päätteeksi.

Nyt miehelle ollaan rustaamassa puhuttavaa jatkopahvia, johon mies itse haluaisi jo kirjoittaa puumerkkinsä.

– Olen tehnyt selväksi, että haluan olla Sabre. Haluan olla Buffalossa, kun alamme voittamaan. Haluan palkita kaupungin, nämä ovat olleet kaksi hienoa vuotta. En halua mennä muualle, NHL:ssä ensimmäisellä kaudellaan 56 ja toisella 57 pistettä nakuttanut hyökkääjä painottaa NHL.comin verkkojulkaisussa.

Buffalolle Eichelin panos on kultaakin kalliimpi. Jenkkitaituri oli viime kaudella Sabresin sisäisen pistepörssin voittaja ja debyyttikaudella kakkonen. Joukkueena Buffalon suoritukset sen sijaan eivät ole olleet erityisen mairittelevia.

– Se on turhauttavaa, tähti viittaa Buffalon viime kausien onnettomaan räpellykseen.

Nyt joukkueessa puhaltaa muutoksen tuulet. Eichelille rustataan megalomaanista jatkopahvia, päävalmentajaksi puolestaan tuli Phil Housley.

Yhdysvaltalainen ylsi kesällä Nashville Predatorsissa apuvalmentajana aina Stanley Cupin finaaleihin saakka.

– Pienet muutokset voivat olla hyvästä meille. Yritämme rakentaa positiivista kulttuuria. Haluamme voittaa, NHL on kova ja erittäin kilpailukykyinen liiga, Eichel päättää.