NHL-kaukaloissa nähtiin viime maaliskuussa puistattava tapahtuma, kun San Jose Sharksin Logan Couture sai kiekon suuhunsa.

Couture hoiti tilanteen kuitenkin tyylillä, sillä hän luisteli ilman mutinoita suoraan pukuhuoneeseen, jotta otteluun ei tullut ylimääräistä keskeytystä. Tämä siitäkin huolimatta, vaikka kipu oli takuuvarmasti päätä puistattavan suuri.

Tapahtumasta on kulunut jo useita kuukausia, mutta tästäkin huolimatta loukkaantuminen vaivaa yhä Couturea. Hän kertoikin, että hampaita on mennyt melkoinen määrä vaihtoon.

– On hyviä ja huonoja päiviä. Minun alahampaani ovat vielä kaikki omia hampaitani. Lääkärit ovat yrittäneet pitää ne suussani, jotta en menettäisi niitäkin. En ole varma onko se mahdollista, sillä ne ovat vielä todella arat, Couture surkutteli The Mercury Newsille.

– Ylähampaani ovat sen sijaan kaikki teetettyjä – tai kaikki kuusi etuhammasta, ainakin omasta mielestäni. Se on erilaista, sillä ne tuntuvat suussani täysin erilaiselle.

Couturen kesäharjoittelu ei ole kuitenkaan kärsinyt, vaikka hän yhä tuntee kipuja. Ei siis ole mitään syytä olettaa, että raju tilanne tulisi vaikuttamaan hänen pelaamiseensa millään tavalla.

– Kaikki muu minun kasvoissani on kuitenkin jo täysin parantunut. Olen siis sen suhteen onnellinen, että loukkaantuminen ei ole vaikuttanut harjoitteluuni ja toivottavasti se ei estä minua myöskään kehittymästä paremmaksi pelaajaksi.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.