Colorado Avalanchen supertähti Matt Duchene, joka on ollut muun muassa Kanadan matkassa olympialaisissa ja World Cupissa, on joutunut tilanteeseen, jossa hän ei haluaisi missään nimessä olla.

Duchenen kohdalla siirtohuhut alkoivat jyllätä viime kauden aikana. Avalanchen peli sukelsi totaalisesti ja kanadalaistähden taso romahti siinä samassa rytäkässä. Hänen uskottiinkin vakaasti tulevan kaupatuksi viime kaudella, pelaajasiirtojen takarajalla.

Kun vaihtokauppa jäi toteutumatta, poikkeuksetta kaikki asiantuntijat uskoivat, että Duchene vaihtaisi maisemaa viimeistään NHL:n varaustilaisuudessa. Huhut velloivatkin entistä voimakkaammin, mutta denveriläisseura ei suostunut kauppaamaan häntä, sillä seuraa tyydyttävää tarjousta ei irronnut.

Tällä hetkellä tilanne onkin räjähdysaltis.

Duchene itse on kertonut, että maisemanvaihto saattaisi olla järkevin vaihtoehto ja samaa on todennut myös kanadalaisen agentti Pat Brisson. Avalanchen GM Joe Sakic on ollut kuitenkin jääräpäinen ja elokuun puolivälin lähestyessä Duchene on edelleen samassa seurassa.

Kun Duchene viimeksi nähtiin kameran edessä, hän totesi varsin avoimesti palaneensa loppuun viime kauden aikana. Samaan hengenvetoon hän totesi, ettei tiedä, missä hän aloittaa syksyn harjoitusleirinsä ja ennen kaikkea rivien välistä oli nähtävissä hänen olevan kypsä tilanteeseensa.

TSN:n arvostettu toimittaja Darren Dreger ottikin kantaa tilanteeseen ja sanoi käytännössä ottaen ilmassa olevan kaikki katastrofin ainekset.

– Kukaan ei halua nähdä asioiden menevän kiusallisiksi, tai jopa likaisiksi. Kukaan ei halua käydä läpi sitä tilannetta, että kun harjoitusleiri alkaa, niin Matt Duchene ei olekaan siellä, Dreger kommentoi buffalolaisen radiokanavan WGR 550:en haastattelussa.

– En väitä, että se tulee olemaan tilanne, mutta ennemmin tai myöhemmin – tässä kohtaa ennemmin – joko Matt Duchene, Pat Brisson tai joku muu heidän leiristään astuu esiin ja sanoo ”Liika on liikaa. Me olemme olleet todella kärsivällisiä tämän suhteen ja me tiedämme teidän odottavan ja haluavan hyvän palautuksen hänestä, koska hän on edelleen erittäin erittäin hyvä NHL-pelaaja. Se ei kuitenkaan palvele ketään, jos hänet pakotetaan palaamaan takaisin samaan pukukoppiin.”

Ennen kaikkea Duchenen tilanteessa kyse on siitä, ettei Colorado ole hänelle enää terve ympäristö ja kaiken lisäksi hän haluaa menestyä.

– Paloin loppuun tammikuussa ja uskoakseni monille kavereille kävi samoin. Kukaan ei pysty käsittämään, miten raskasta se kaikki oli. Ihmiset katsovat numeroitasi ja yrittävät arvostella sen perusteella, mutta kukaan ei tiedä minkälainen tilanne oli tai miten rankkaa se oli.

– Me olimme ulkona pudotuspeleistä jo joulukuun puolivälissä. Sen jälkeen pelaaminen on äärimmäisen vaikeaa ja vielä vaikeammaksi sen teki, kun pääsin pelaamaan ”isoa jääkiekkoa” syksyn World Cup -turnauksessa.

– Tämä on ollut ylipäätään rankkaa ja meillä on ollut vaikeaa viime vuosina. Viimeiseen kolmeen vuoteen emme ole olleet pudotuspeleissä. Joinain kausina tilanne on näyttänyt valoisammalta ja se on kaiketi luonut ikään kuin tyhjiä lupauksia.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.