Erik Haulaa odottavat tulevalla kaudella uudet haasteet, kun hän siirtyi laajennusdraftissa Minnesota Wildista Vegas Golden Knightsiin. Hän puhuikin asiasta NHL.com:n suomalaissivustolla.

Minnesota on Haulalle koti. Hän nimittäin on koko Pohjois-Amerikassa viettämänsä ajan, siis kokonaisuudessaan yhdeksän vuotta, pelannut jääkiekkoa samaisessa kaupungissa, eri sarjatasoilla.

– Kyllä Minnesota on minun kotini aina. Viihdyin siellä, ja fanit ovat olleet aivan uskomattomia. Tulevan kauden oudoin hetki on varmaankin ensimmäinen ottelu Wildia vastaan Minnesotassa. Paluu entiseen kotikaukaloon saattaa jännittää

Kaudeksi 2017-18 asiat kuitenkin muuttuvat. Hän on nykyisin Vegas Golden Knightsin pelaaja ja Minnesota on nyt taakse jäänyttä elämää.

– Olen innoissani siitä, että saan olla osa Vegasin joukkueen alkutaivalta. Tuskin maltan odottaa kauden alkua.

Haulalle on varmasti tarjolla tärkeä rooli NHL-tulokkaan riveissä ja hän onkin valmis taistelemaan – kukaties – jopa Top 6- paikoista.

– Aion antaa harjoitusleirillä kaikkeni ja katsoa, millainen paikka sillä lohkeaa kauden alussa. Tiedän, että kokeneilla pelaajilla on loistavat saumat päästä kokoonpanoon, joten aion taistella pelipaikasta tosissani.

Haula on pelannut NHL:ssä toistaiseksi 266 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 24+47=89. Pudotuspeleissä 26-vuotias suomalaishyökkääjä, joka viihtyy sekä keskellä että laidassa, on ollut puolestaan elementissään, sillä tilillä on 24 ottelua ja niistä pisteet 6+7=13.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.