Nashville Predatorsin asiat sen puolustuksen suhteen ovat kunnossa tuleviksi vuosiksi, ja lisää on tulossa.

Nimittäin viime kesänä kolmannella kierroksella varattu David Farrance antoi oman näytteensä siitä, että miksi hän kenties ansaitsee mahdollisuutensa NHL-kaukaloissa tulevien vuosien sisällä.

Tämä tapahtui viime perjantaina, kun Yhdysvaltojen nuoret kohtasivat Suomen vastaavat World Junior Summer Showcasessa.

Hän haki kiekon oman maalin takaa ja rikkoi paineen. Tämän jälkeen hän laittoi jalat allensa, ohitti kaksi Suomen puolustajaa hyökkäyspään siniviivalla ja iski kiekon lopulta komeasti Suomen maaliin.

Ottelun selostajat vertasivat maalia hetimiten Bobby Orrin uran osumiin. Mies tuli tunnetuksi loistavana luistelijana ja kiekollisena puolustajana.

CJ Fogler account may or may not be notable

@cjzero
David Farrance with a sensational full ice rush, splits the D and scores to put the USA up 4-3 on Finland 🇺🇸

Yhdysvallat onnistui lopulta kaatamaan Suomen lukemin 4-3. Farrance pelasi viime kaudella kansallisessa kehitysjoukkueessa, ja ensi kaudeksi hän on suuntamaassa Bostonin yliopistoon.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.