Arizona Coyotes on tehnyt kesän aikana merkittäviä siirtoja. Joukkue hankki Derek Stepanin ykkössentteriksi, Antti Raannan ykkösmaalivahdiksi ja Niklas Hjalmarssonin ykköspakkipariin.

Kesän siirroista ja kaikista nuorista talenteista huolimatta, Coyotesin GM John Chayka uskoo puolustaja 26-vuotiaan Oliver Ekman-Larssonin olevan joukkueen keulakuva.

Chaykan mukaan Ekman-Larsson on Coyotesin supertähti. Ruotsalaispuolustaja on saavuttanut 20 maalin rajapyykin kahdella kaudella, ja viime kaudella mies teki 39 tehopistettä (12+27).

– Meillä on ollut pieni uudelleenkäynnistysvaihe, mutta mielestäni meillä on hyvä ja nuori runko, jota johtaa Oliver Ekman-Larsson, Chayka kertoi NHL Tonightissa.

– Hän tulee johdattamaan meitä. Menet niin pitkälle kuin kärkipelaajasi voivat viedä sinut.

Coyotes nojasi kovasti Ekman-Larssoniin viime kaudella. Hän pelasi kaikissa tilanteissa ja jääaikaa kerääntyi keskimäärin 24:36 minuuttia ottelua kohden, eniten koko kojoottilaumasta.

Coyotes tiedotti kesäkuussa, ettei tule jatkamaan Coyotes-legenda Shane Doanin sopimusta. Tämä tietää sitä, että Ekman-Larssonista tulee joukkueen seuraava kapteeni. Hänellä on kaksi vuotta jäljellä kuusivuotista ja 33 miljoonan taalan arvoista sopimusta.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.