Koko NHL-uransa ajan jääkiekkofaneja viihdyttänyt PK Subban on eittämättä yksi maailman parhaita puolustajia, mutta samalla yksi NHL:n seuratuimpia pelaajia kaukalon ulkopuolella.

Subban on siviilissä niin sanotusti ”pilke silmäkulmassa” asioita tekevä ihminen, mutta samalla suuren suuri hyväntekijä. Hän on muun muassa lahjoittanut montrealilaiselle lastensairaalalle 10 miljoonaa dollaria.

Hän on myös yksi NHL:n seuratuimpia hahmoja sosiaalisessa mediassa, sillä hänen Twitter-tilillään on 975 000 seuraajaa.

Subban onkin hyödyntänyt saamansa mediahuomion etenkin Twitterissä, lataamalla palveluun ajoittain paljon kohuja aiheuttaneita twiittejä.

Yksi tällainen nähtiin jälleen eilen, kun hän twiittasi seuraajilleen tiedon olevansa arvostetussa tennis-turnauksessa, Wimbledonissa. Se tyyli, millä Subban asian kuitenkin kertoi aiheutti suurta hilpeyttä.

Subban nimittäin halasi lataamassaan kuvassa tennistähti Serena Williamsin kuvaa, joka oli kiinnitetty paikallisen rakennuksen tolppaan. Kuvan yhteyteen hän oli kirjoittanut tekstiksi ”Serena on täällä!!”

Subban edusti viime kaudella Nashville Predatorsia, jonka riveissä hän pääsi pelaamaan uransa ensimmäiset Stanley Cupin finaalit. Kauden aikana hän pelasi 66 runkosarjaottelua, joissa hän iski kymmenen maalia ja yhteensä 40 tehopistettä.

 FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.