Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosby oli viime kaudella ja kevään pudotuspeleissä ajoittain pysäyttämätön pelaaja, minkä vuoksi hän pokkasikin pudotuspelien parhaalle pelaajalle jaettavan Conn Smythe Trophyn.

Crosby ehti aiheuttamaan kauden aikana myös paljon närää tempuillaan, kuten esimerkiksi munakoukullaan Ryan O’Reillya kohtaan ja viikatteellaan Marc Methotin sormille.

Crosby on myös eittämättä suurennulasin alla, sillä hänen liikkeitään seurataan suurella syynäyksellä vaihdosta toiseen. Siksi esimerkiksi finaalisarjassa nähty nahistelu Crosbyn ja PK Subbanin välillä aiheutti fanien keskuudessa suurta närää.

Itse tilanne vaikutti siltä, että Crosby vain otti Subbanin päästä kiinni ja hakkasi sitä jäähän. Crosby selvitti jälkikäteen, että Subban tarrasi hänen jalastaan kiinni, minkä vuoksi hän teki mitä teki.

Nyt Crosby on kertonut tilanteesta lisää The Dan Patrick Show’ssa. Miehen mukaan tilanne ei ollut lopulta niin paha, mitä video antaa osoittaa.

– Hänellä oli minun jalkani, joka oli kohtalaisen huonossa asennossa. Hänellä ei ollut tilanteessa mailaa, enkä tiennyt mitä hän yritti oikein tehdä jalalleni, Crosby kertoi haastattelussa.

– Tunsin hänen tarttuvan jalkaani ja yritin tehdä tilanteessa jotakin. Minkäs teet. Se ei kuitenkaan ollut niin paha, miltä se näytti.