New York Islanders järjesti Edmonton Oilersin kanssa torstaina todellisen siirtopommin, kun Jordan Eberle siirtyi Brooklyniin vaihdossa Ryan Stromeen.

Islandersin laitahyökkääjäosasto vahvistui kaupan myötä suuresti ja tällä toivotaan olevan myönteinen vaikutus supertähti John Tavaresin pysymiseen joukkueessa.

Canoe.com-lehti spekuloi, että Eberlen hankkimisella joukkueen GM Garth Snow pyrkii näyttämään Tavaresille yrittävänsä todella nostaa lahjakkuustasoa supertähtensä ympärillä.

26-vuotiaan Tavaresin syksyllä 2012 voimaantulleen kuuden vuoden ja 33 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen viimeinen vuosi lähtee käyntiin. Odotettavissa on hurja palkankorotus ja Islandersin heikohkot otteet ovat herättäneet paljon häneen kohdistuvia siirtohuhuja.

Tavares on henkilökohtaisesti ilmaissut halunsa jatkaa Brooklynissä, mikäli olosuhteet siihen ovat ihanteelliset. GM Snow pyrkii parhaansa mukaan luomaan tällaisia olosuhteita.

Tavaresin ja Eberlen yhteinen kemia on ollut tiedossa jo vuoden 2009 alle 20-vuotiaiden MM-kisoista lähtien, jossa samassa ketjussa Cody Hodgsonin kanssa pelannut duo teki kuuteen otteluun yhdessä hurjat 28 tehopistettä.

– John on pelaaja, joita mahtuu yksi sukupolveen, hän ajattelee peliä todella korkealla tasolla ja on luonnollisesti joukkueen johtaja, Eberle sanoi Tavaresista.

– Olen innoissani mahdollisuudesta päästä pelaamaan hänen kanssaan ja toivottavasti tuomme menestystä joukkueellemme.

NHL Draft 2017: KAIKKI mitä sinun tulee tietää NHL Draftista.