Marc-Andre Fleuryn tarina Pittsburgh Penguinsissa on todella tulossa päätökseen ja edessä on siirto uuteen seuraan.

Fleuryn kohtalolla on spekuloitu jo todella pitkään. Varsinainen lähtölaskenta aloitettiin viime keväänä, kun kanadalaisvahti loukkaantui ja hänen tilalleen ykkösvahdiksi noussut Matt Murray torjui Penguinsin Stanley Cupiin.

Tuon lähtölaskennan odotettiin NHL-piireissä päättyvän jo paljon aiemmin – viimeistään päättyneen kauden pelaajasiirtojen takarajalla – mutta Pennsylvaniassa oltiin toista mieltä ja kohti pudotuspelejä haluttiin mennä kahdella vahvalla maalivahdilla.

Lopulta tämä osoittautui fiksuksi päätökseksi, sillä tänä keväänä oli Murrayn vuoro loukkaantua pudotuspelien alkaessa. Niinpä Fleury nousi ykköseksi, myös pitäen asemansa, kunnes Itäisen konferenssin finaalisarjassa Ottawa Senatorsia vastaan tuli yksi heikompi ottelu ja Murray ryöväsi runkosarjassa hankkimansa ykkösen tontin takaisin.

Lopulta Penguins juhli ensimmäisenä joukkueena lähes 20 vuoteen niin sanottua back-to-back-mestaruuksia, eli siis voittaen Stanley Cupin kahtena perättäisenä keväänä.

Fleurylle eilisaamuna Suomen aikaa käynnistyneet mestaruusjuhlat edustivat kuitenkin juhlinnan lisäksi jotain muuta: päättymistä yhdelle pitkälle aikakaudelle.

Me raportoimme jo maanantai-iltana, että Fleury paljasti osakseen tulevaisuutensa jättämällä monien mielestä selkeät hyvästit ja nyt tuolle tiedolle saatiin myös varsin suora, joskaan ei virallinen, vahvistus. TVA:n arvostettu toimittaja Renaud Lavoie tietää nimittäin kertoa sataprosenttisella varmuudella, että Fleury luopui siirron estävästä pykälästään jo helmikuussa.

Näin ollen Penguins pystyy suojaamaan Murrayn Vegasin laajennusdraftissa ja Fleury puolestaan jää Vegas Golden Knightsin napattavaksi.

Edessä kaksi seurasiirtoa putkeen?

Jo aiemmin. kevään aikana. Pohjois-Amerikassa liikkui huhuja, joiden mukaan Golden Knightsin GM:nä toimiva George McPhee olisi päässyt Penguinsissa vastaavaa roolia hoitavan Jim Rutherfordin kanssa yhteisymmärrykseen nimenomaan Fleuryn varaamisesta laajennusdraftissa.

Nyt nuo huhut siis saavat lisää tuulta alleen.

Todellisuudessa Golden Knightsin ei kuitenkaan uskota haluavan Fleurya ensimmäiseksi ykkösvahdikseen, vaan McPheen uskotaan esimerkiksi Yahoo! Sportsin todella arvostetun Puck Daddy -osion mukaan haluavan Penguinsista jonkun toisen pelaajan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö McPhee olisi varaamassa Fleurya. Puck Daddy uskoo näin nimittäin tapahtuvan, mikäli Fleurylle löytyy kiinnostusta maalivahtimarkkinoilta.

Toisin sanoen Golden Knights varaisi ensiksi Fleuryn ja sen jälkeen kauppaisi hänet hyvällä ”summalla” seuraan, joka oikeasti haluaa kanadalaisvahdin. Tuo seura olisi tässä kohtaa mitä todennäköisimmin Calgary Flames, joka hakee kiivaasti uutta ykkösvahtia.

Tämä vaatisi kuitenkin sitä, että McPheellä olisi jo valmiiksi sovittu vaihtokauppa Flamesin, tai jonkin toisen seuran, kanssa ja Fleuryn matka jatkuisi välittömästi Vegasista eteenpäin. Mikäli näin ei ole, älkää olko yllättyneitä, mikäli McPhee varaakin jonkin toisen pelaajan kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan rosterista.