Pittsburgh Penguins selvitti tiensä Stanley Cup -finaaliin nyt toisena vuotena peräkkäin. Temppu, joka on nykyisen palkkakaton aikana todella hankala. Se oli itse tekemässä sitä edellisen kerran kausilla 07-08 ja 08-09.

Penguinsin uskottiin olevan vaikeuksissa tänä keväänä, sillä siltä puuttui pudotuspelien alkaessa ykköspuolustaja sekä ykkösvahti. Sen lisäksi se on kärsinyt usean pelaajan loukkaantumisista, mutta tämä ei ole estänyt joukkuetta etenemästä voitosta voittoon.

Kapteeni Sidney Crosbyn mukaan jokainen sarja on ollut tasainen, mutta jokainen pelaaja on tehnyt loistavaa työtä, vaikka olisi pelannut vain muutaman ottelun.

– Jos katsot kaikkia sarjoja, niin marginaali virheille on todella pieni. Olemme vain jatkaneet oikeiden asioiden etsimistä ja eri kaverit ovat nousseet esiin. Me luotamme siihen ja uskomme, että kuka tahansa on tullut kokoonpanoomme, on tehnyt loistavaa työtä, Crosby tiivisti NBC Sportsin mukaan.

– Se kasvattaa itseluottamusta. Me olemme tehneet sitä eri tavoin, mikä on samalla mahdollisesti suurin vahvuutemme.

Pitkäjänteinen työ on palkittu

Kun Penguins voitti seurahistorian kolmannen Stanley Cupin vuonna 2009, odotettiin joukkueesta seuraavaa dynastiaa. 2010-luvun alku ei kuitenkaan sujunut odotetulla tavalla, sillä Penguins ei edennyt kertaakaan Stanley Cup -finaaliin, vaan tie katkesi usein jo aikaisessa vaiheessa.

GM Jim Rutherfordin noustua seuran johtoon kesällä 2014, muutoksia ja menestystä on tullut. Mike Johnston sai potkut joulukuussa 2015 ja tilalle nousi valmentajana vielä tuolloin katsomaton kortti, Mike Sullivan. Sullivanin johdolla Penguins esitti nopeatempoista jääkiekkoa, joka kantoi sen lopulta aina mestariksi saakka.

Päävalmentaja Sullivanin mukaan sinnikkyys on ollut joukkueen vahvuus alusta saakka, mikä on näkynyt myös itseluottamuksena.

– Uskon, että tämän joukkueen määrätietoisuus ja sinnikkyys ovat samalla joukkueen vahvuudet, Sullivan totesi.

 

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.