Jääkiekon MM-kisojen puolivälierät on saatu iltapelien myötä pakettiin. Suomen ja Venäjän joukkoon lauantain välierävaiheeseen liittyivät Kanada ja Ruotsi.

Suomi voitti aiemmin tänään pelatussa ottelussa Yhdysvallat numeroin 2-0 ja Venäjä puolestaan marssi jatkoon Tshekin kustannuksella 3-0-lukemin.

Sveitsi – Ruotsi

Iltapeleissä Ruotsi kyykytti tiukan ja tasaisen väännön myötä Leijonien kanssa samassa lohkossa pelanneen Sveitsin. Nicklas Bäckström avasi maalinteon ajassa 4:15, mutta reippaat kahdeksan minuuttia myöhemmin Sveitsi tuli tasoihin, kun Gaetan Haas yllätti tähtivahti Henrik Lundqvistin.

Ottelu jatkui tasaisissa merkeissä toisessa erässä ja siinä nähtiin ainoastaan yksi maali, William Nylanderin pysäyttäessä pelikellot aikaan 33:15. Päätöserään Tre Kronor sai täydellisen alun, kun Alexander Edler iski joukkueensa kahden maalin johtoon, kun pelikellossa oli 43:44.

Sveitsi laittoi Tre Kronorin NHL-tähdille tosissaan pelillisesti kampoihin, mutta se ei riittänyt ja näin ollen Ruotsi eteni mitalipeleihin. Loppulukemat kirjattiin Tre Kronorille 3-1 ottelussa, jossa laukaukset menivät Ruotsille 29-27.

Kanada – Saksa

Kanada puolestaan dominoi läpi ottelun Saksaa vastaan pelattua puolivälieräottelua, mutta sillä oli suuria vaikeuksia ohittaa Saksan tähtivahti Philipp Grubauer. Lopulta Mark Scheifele onnistui vihdoin ja viimein murtamaan kuparisen, kun joukkueen pelottavan kova ylivoima toimi jälleen (tässä turnauksessa), pelikellojen pysähtyessä aikaan 17:11.

Toisessa erässä vaahteranlehtipaidat painoivat lisää kaasua ja joukkue vei käsittämättömästi erän laukaukset nimiinsä lukemin 20-1. Maalinteko oli kuitenkin edelleen yhtä vaikeaa – kiitos Grubauerin – ja jälleen kerran hallitseva maailmanmestari onnistui maalinteossa vasta erän loppupuolella. Tällä kertaa asialla oli Jeff Skinner.

Päätöserässä Kanada puolestaan nosti jalkansa kaasulta, päästäen täysin turhaan kisaisäntä Saksan peliin mukaan. Lopulta tietynlainen ylimielisyys kävi myös kalliiksi, kun Yannick Seidenberg ohitti ajassa 53:21 – vieläpä alivoimalla – Calvin Pickardin.

Saksa ei kuitenkaan onnistunut järjestämään kisojen suurinta yllätystä, vaan se joutui pettymykseen tyytyä niukkaan 1-2-tappioon. Pelistä kertoo paljon se, että Kanada vei laukaukset nimiinsä lukemin 50-20, mutta Grubauer oli lähestulkoon painajaismainen joukkueen NHL-tähdille.

Välieräparit

Iltapelit varmistivat välieräparien muodostumisen: lauantaina Venäjä kohtaa Kanadan ja toisessa parissa paremmuuden ratkovat Ruotsi ja Suomi.

Edessä on siis todelliset hegemoniaottelut, sillä Ruotsi ja Suomi ovat keskenään toisilleen rakkaita verivihollisia ja otteluparin Kanada-Venäjä tuntee niin ikään jokainen.

Otteluista ensimmäisenä nähdään, kello 16:15 alkaen, Kanadan ja Venäjän välinen vääntö. Suomi ja Ruotsi iskevät puolestaan yhteen kello 20:15.