Edmonton Oilers lähti toisen pudotuspelikierroksen ottelusarjan ensimmäiseen kotiotteluunsa Anaheim Ducksia vastaan täydellisestä tilanteesta, sillä se oli aloittanut sarjan ryöväämällä kaksi voitto vieraskaukalosta.

Vaikka Ducks menettikin heti ensikättelyssä kotietunsa Oilersia vastaan, ilmoitettiin kalifornialaisjoukkueen sisältä, että sarja ei ole missään nimessä ohitse. Monesti tällaiset heitot ovat vain sanahelinää, mutta Ducks itse asiassa tuli kolmanteen otteluun kuin hurrikaani, ottaen heti kaikki luulot pois Oilersilta.

Kuvaavaa Ducks-joukkueen päättäväisyydelle olikin se, että avausosumaa tarvitsi odottaa vain 25 sekuntia, kunnes Rickard Rakell vei läpiajosta vieraat johtoon.

Vain reippaat viisi minuuttia myöhemmin ja Jakob Silfverberg kävi laittamassa kiekon sisään lähietäisyydeltä.

Avauserän puolivälin jälkeen oli Ducks-kapteeni Ryan Getzlafin vuoro, kun tämä käänsi Oilersin surkean pelinavauksen maalintekopaikaksi, naulaten kiekon lopulta itse ohi Cam Talbotin.

Kolmen maalin johtoasemaa ei syyttä kutsuta maailman vaarallisimmaksi – moni luulee kahden maalin johtoaseman olevan sitä – ja Oilers antoi avauserän lopulla ensimmäiset merkit siitä, että miksi näin on, kun Patrick Maroon ohitti ensimmäistä kertaa tässä ottelussa John Gibsonin.

Toisen erän alku jatkoi tätä edellä aloitettua tarinaa, kun Anton Slepyshev toi isännät vain minuutin ja 28 sekunnin pelaamisen jälkeen jo maalin päähän.

Ja ei aikaakaan, kun Connor McDavid otti aloituksen jälkeen show’n haltuunsa ja lopputulos näytti tältä:

Joukkueen noustessa kolmen maalin tappioasemasta tasoihin, seuraavat vaihdot ovat yleensä elintärkeitä. Ja näin oli nytkin, sillä vain 48 sekuntia McDavidin tasoitusosuman jälkeen Ducksin Chris Wagner ohitti luvattoman helposti Talbotin kotijoukkueen maalilla, vieden vieraat takaisin johtoon.

Ottelun päätöserään lähdettiin jännittävistä 3-4-lukemista, siis Ducksin eduksi, ja kaikki oli auki. Orange Countysta tuleva ankkalauma ei kuitenkaan halunnut enää antaa Oilersille siimaa, vaan se ratkaisi pelin: ensiksi Silfverberg iski illan toisen maalinsa aikaan 44:56 ja vajaata kuutta minuuttia myöhemmin Ryan Kesler tälläsi taululle jo joukkueensa 6-3-johtolukemat.

NHL

@NHL
Big find in front by @Ryan_Kesler to give the @AnaheimDucks another three-goal lead. #ANAvsEDM #StanleyCup

Näin ollen Ducks kavensi ottelusarjan voitot nyt 2-1:een, mikä tarkoittaa sitä, että ainakaan suoraan neljässä ottelussa sarjan voittajaa ei tulla ratkaisemaan.

Vierasjoukkueen puolelta ottelun hahmoja olivat tehot 2+1 iskenyt Silfverberg, tehot 1+1 summannut Getzlaf, kaksi maalia syöttänyt Josh Manson ja sensaatiomaista pudotuspelikevättä pelaava Shea Theodore, jolle kirjattiin niin ikään kaksi syöttöpistettä.

Ottelussa nähtiin myös suomalaisittain hieno hetki jo ennen pelin alkua, kun loukkaantumisen vuoksi tänä keväänä vain yhden pudotuspeliottelun pelannut Sami Vatanen palasi joukkueensa kokoonpanoon ja hänelle kirjattiin Theodoren rinnalla peliaikaa 18:08.

Suomalaispuolustaja palasi vielä kaiken kukkuraksi voitokkaana, vaikka tehopisteitä ei irronnutkaan, ja hän onkin tällä hetkellä ainoa Ducksin vakiopelaaja, joka ei ole vielä hävinnyt tämän kevään pudotuspelien aikana.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.