Edmonton Oilersin kausi on sujunut varsin mallikkaasti, sillä joukkue eteni ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen pudotuspeleihin. Hyvä vire on nyt kantanut joukkueen pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Oilers kaivoi tärkeän vierasvoiton avausottelussa Anaheim Ducksia vastaan, joten Oilers ryösti välittömästi kotiedun itselleen. Joukkueet kohtaavat seuraavaksi perjantain ja lauantain vastaisena yönä, kun Ducks isännöi Oilersia.

Oilersin kultapoikana Connor McDavidin harteilla on paljon odotuksia, mutta joukkueesta löytyy taitavia yksilöitä myös hänen lisäkseen. Yksi heistä on saksalaispelaaja Leon Draisaitl, joka pelasi varsin mallikkaan runkosarjan. Draisaitl latoi runkosarjassa 82 otteluun peräti 77 (29+48).

Pudotuspelit ovat sujuneet samalla raivolla, sillä esimerkiksi Ducksia vastaan Draisaitl oli kentän kuningas iskien tehot 1+3.

Päävalmentaja Todd McLellan on ollut tyytyväinen kaksikon otteisiin, ja hänen mukaansa molemmat kannustavat toisiaan sekä ajavat toisiaan entistä parempiin suorituksiin.

– Connor ja Leon työntävät toisiaan eteenpäin. On olemassa niin paljon huomiota numero 97 kohtaan. Muiden täytyy nousta esiin. Joskus jäällä on paljon tilaa, ja mielestäni Leon teki tänään juuri niin, McLellan totesi voitokkaan Ducks-ottelun jälkeen Edmonton Sunille.

– Se on erittäin tärkeää. Et voita vain yhdellä supertähdellä.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.