Montreal Canadiens ja New York ottivat toisistaan mittaa yön NHL-kierroksella. Ottelusarjan tilanne oli tasan 1-1, joten voitolla toinen joukkueista siirtyisi sarjassa johtoon.

Ottelusta muodostui vähämaalinen kamppailu, sillä ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina toisen erään loppuun saakka. Artturi Lehkosen uran ensimmäinen pudotuspelimaali siirsi Canadiensin 1-0-johtoon.

Maali syntyi varsin taidokkaan syöttökuvion päätteeksi, ja kaiken kruunasi Lehkosen tarkka laukaus. Rangersin maalilla torjuneella Henrik Lundqvistilla ei ollut tilanteessa mitään mahdollisuuksia.

Canadiens osui vielä ottelun kolmannessa erässä kahdesti, kun ensin Shea Weber iski kiekon maaliin ylivoimalla. Mats Zuccarello otti 2+2 minuuttia korkeasta mailasta, jonka Canadiens käytti hyväksi.

Kolmannesta maalista vastasi Aleksander Radulov, kun ottelua oli jäljellä reilut viisi minuuttia. Radulovin taidokas maali siirsi Canadiensin jo turvallisen tuntuiseen 3-0-johtoon.

Rangers sai aikaan vielä pienen kirin, joka palkittiin kavennusosumalla, kun ottelua oli jäljellä kolmisen minuuttia. Brady Skjein viivalaukaus painu verkon perukoille, mutta sen lähemmäs Rangers ei enää päässyt.

Voitolla Canadiens siirtyi ottelusarjassa siis 2-1-johtoon. Joukkueet pelaavat vielä kerran New Yorkissa ennen paluuta takaisin Montrealiin.