NHL:n siirtotakaraja oli jälleen kerran mielenkiintoinen, mutta samalla hiljaisin sitten kauden 2012-13. Tuolloin päivänvalonsa näki 17 eri kauppaa ja vain 30 pelaajaa vaihtoi seuraa takarajan aikana.

Tämän jälkeen takarajalla on ollut suurempi ruuhka. Suurin piikki nähtiin vuonna 2015, kun 43 pelaajaa vaihtoi seuraa 24 eri vaihtokaupan voimin.

Tänä vuonna luvuissa tultiin jälleen alas. 33 pelaajaa kaupattiin toisaalle yhteensä 18 treidin yhteydessä. Nämä olivat siis matalimmat lukemat sitten vuoden 2013.

Moni kala jäi kauppaamatta

Jo usean kuukauden ajan suurin mielenkiinto oli siinä, minne päätyvät Colorado Avalanchen Matt Duchene sekä Gabriel Landeskog. Ja vastaus oli: ei minnekään.

Ensinnäkin GM Joe Sakic ei tinkinyt pelaajien hinnoista, sillä hän halusi heistä kunnon korvauksen.

Ongelmaksi muodostui vain se, että hinta oli 29 muun joukkueen mielestä liikaa. Tällöin vaihtokaupan toteutuminen on hankalaa.

Suuria kaloja kuitenkin liikkui, kuten Ben Bishop, Kevin Shattenkirk ja Martin Hanzal, joskin nämä kolme pelaajaa kaupattiin ennen varsinaista siirtotakarajaa.

Itse Trade Deadlinen kovimmat siirrot olivatkin kenties Thomas Vanekin sekä Jarome Iginlan siirtymiset toisaalle, Valtteri Filppulaa unohtamatta.

Mitä Trade Deadlinella tapahtui? Kaikki toteutuneet siirrot löydät TÄÄLTÄ.