Tampa Bay Lightning on kärsinyt kuluvalla kaudella ennen kaikkea lukuisista avainpelaajien poissaoloista.

Kun katsotaan joukkueittain, että kuinka paljon niin sanottuja menetettyjä otteluita pelaajilta löytyy, on Lightning vasta 15. sijalla, mikä on siis positiivinen asia.

Floridalaisseuran pelaajat ovat olleet yhteensä sivussa 141 ottelua, kun esimerkiksi ykkösenä listalla olevan Detroit Red Wingsin vastaava lukema on karmaiseva 322 ottelua.

Suurin ongelma Lightningille on ollut kuitenkin se, että joukkue on kärsinyt nimenomaan avainpelaajiensa poissaoloista. Erinomaisen startin kauteensa saanut Steven Stamkos on ollut lähes koko kauden poissa. Hänen lisäkseen esimerkiksi Nikita Kucherov, Ondrej Palat, Anton Strålman, Victor Hedman, Ben Bishop ja Jonathan Drouin ovat kaikki joutuneet olemaan osan kuluvasta kaudesta sivussa.

Ei aikomustakaan myyjäksi

Isoilta osin poissaolojensa seurauksena Lightning on valahtanut koko Itäisen konferenssin viimeiselle sijalle.

Sinällään hätää ei kuitenkaan vielä ole, sillä joukkueella on matkaa viimeistä villi kortti -sijaa hallussaan pitävään Philadelphia Flyersiin viisi pistettä (25. tammikuuta, 03:16). Kaikki on siis enemmän kuin mahdollista, koska kausi on vanhentunut vasta hieman yli puolet.

Ylipäätään Lightningilla ei olekaan mitään pakottavaa tarvetta pelaajakauppoihin. Seuran avainpelaajista ainoastaan Brian Boylesta on tulossa rajoittamaton vapaa agentti, joten muiden pelaajien kohdalla ratkaisuilla ei ole todellakaan kiirettä, eikä GM Steve Yzermanilla olekaan The Fourth Periodin mukaan aikomusta ryhtyä myyjäksi.

Oikeastaan ykkösvahti Ben Bishop on ainoa pelaaja, jonka kohdalla Yzermanin on tehtävä ratkaisu ja NHL:n parhaimmistoon viime kaudet kuuluneen yhdysvaltalaisvahdin kauppaamista pidetäänkin erittäin todennäköisenä.

Syykin Bishopin todennäköiseen kauppaamiseen on varsin yksinkertainen: Bishopin sopimus on katkolla ja häntä odottaisi pitkä sekä rahakas jatkosopimus. Sen lisäksi seura menettäisi hänet ensi kesänä Vegas Golden Knightsille lähes satavarmasti ilmaiseksi, kun Lightning saisi suojattua maalivahdeistaan vain toisen, joka olisi selvästi nuorempi Andrei Vasilevskiyn.

Mutta mihin Bishop sitten olisi päätymässä? Todennäköisimpinä vaihtoehtoina pidetään St. Louis Bluesia ja Calgary Flamesia. Näistä kahdesta seurasta Blues oli lähellä Bishopin hankintaa jo viime kaudella ja Flames oli jo päässyt yhteisymmärrykseen yhdysvaltalaisvahdin hankinnasta kesällä, mutta ei saanut lopulta sovittua valmiiksi jatkosopimuksen yksityiskohtia ja homma kaatui siihen. Myös Dallas Starsia pidetään vaihtoehtona.

Lightningin tiedetään puolestaan etsineen vahvistusta alakertaansa ja niiltä osin mikä tahansa edellä mainituista kolmesta seurasta kävisi vaihtokumppaniksi, joskin palkkakattotilanteensa vuoksi mitään kovinkaan kallispalkkaista puolustajaa Yzerman tuskin lähtisi haalimaan.