Alle 20-vuotiaiden MM-kisat, joita pidetään yleisesti ottaen juniorijääkiekon kruununjalokivenä, järjestetään joka toinen vuosi Kanadassa.

Viime yönä Suomen aikaa päättyneet kisat järjestettiin Torontossa ja Montrealissa – todellisissa jääkiekon superkaupungeissa – ja ne tuottivat lähinnä vain mielipahaa. Yleisö ei löytänyt paikan päälle ja vuoden 2012 loisto, joka nähtiin Calgaryssa ja Edmontonissa järjestetyissä kisoissa, oli vain muisto menneestä.

Ennen viime yön finaalia sekä Kanadan Jääkiekkoliiton (Hockey Canada) että Kansainvälisen Jääkiekkoliiton (IIHF) edustajat olivat ottamassa kantaa tilanteeseen virallisessa lehdistötilaisuudessa. Sanoma jäi kuitenkin hyvin köyhäksi: lippujen hintoja luvattiin tarkastella vuoden 2019 kisoja silmällä pitäen, mitkä siis pidetään jälleen Kanadassa, ja samalla kisojen merkitystä kanadalaiselle juniorijääkiekkoilulle sekä sen ruohonjuurityölle ylistettiin.

Väistämättä mieleen nousi kuitenkin yksi kysymys, enkä nähtävästi ole ainoa tämän asian kanssa, sillä myös The Hockey News otti tähän kantaa: miksi ihmeessä kisat pitää raahata joka toinen vuosi Kanadaan?

Eikä tässä nyt ole kyse niinkään niistä vaisuista yleisömääristä, vaan ennen kaikkea siitä, että eikö Kanadalla ole jo kaikkea mitä se tarvitsee? Toisin sanoen, miksi kisoja ei voitaisi koittaa viedä esimerkiksi Slovakiaan, jossa jääkiekko tekee kuolemaa kovaa vauhtia, tai Tanskaan, jossa on jonkinasteinen buumi sekä aikuisten että nuorten maajoukkueen osalta.

Mitä siinä voitaisiin hävitä?

Aivan, ehkä yleisöryntäystä ei nähtäisi, mutta ei nähty Kanadassakaan. Ja ennen kaikkea sitä rahaa menisi ruohonjuuritason työhön sellaisissa maissa, jossa sitä rahaa ei jääkiekkoon jaella todellakaan samoilla tavoin kuin vaahteranlehtimaassa.

Eikö kaiken ytimessä ole kuitenkin laajentaa jääkiekon ilosanomaa koko ajan laajemmalle ja laajemmalle?

Kanadassa ei ainakaan ole enää mitään, mitä kasvattaa, koska siellä kaikki tietävät tasan tarkkaan mitä jääkiekko on. Ja ai, että kun juuri alle 20-vuotiaiden MM-lätkä olisi loistava tuote markkinoimaan jääkiekkoa ja houkuttelemaan uusia ihmisiä, ennen kaikkea uusista maista, sen pariin.

Eikä tässä puhuta pelkästä rahasta, koska jos puhuttaisiin, niin siinä kohtaa kisojen järjestäminen joka vuosi Kanadassa olisi täysin perusteltua – siellä lippujen hinnat voidaan pitää yli puolet korkeammalla kuin Euroopassa. Sen myös IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel on hoksannut, sillä hän sanoi juuri ääneen, että ”juniorijääkiekko on tehty lähinnä Pohjois-Amerikkaan” ja ”voi, kun voisimme pitää kisat joka vuosi siellä”.

Mutta mistä sitten on kyse?

Siitä, että esimerkiksi Sveitsissä, joka tunnetaan äärimmäisen fanaattisesta jääkiekkoyleisöstään, päästäisiin nauttimaan käkikellomaan Connor McDavidiksi tituleeratusta Nico Hischieristä, joka saattaa olla jopa koko NHL:n ykkösvaraus ensi kesänä. Tai Tanskassa uusista ”mikkelbödkereistä” ja ”nikolajehlerseistä”.

Ylipäätään siitä, että myös muualla päästäisiin tutustumaan jääkiekkoon isosti, koska vain siten jääkiekko voi kasvaa.