Nashville Predatorsin organisaatioon kuuluva hyökkääjä Miikka Salomäki eli joulukuun aikana elmänsä pelottavimpia hetkiä. Mies sai taklaustilanteessa AHL-ottelussa reisivamman, joka on pitänyt miehen sivussa jo kolme viikkoa. Pelottavan tilanteesta tekee se, että miehen ura oli lähellä katketa kyseiseen vammaan.

Kolmen viikon takaisessa AHL-ottelussa Salomäki komennettiin jäähyaitioon taklaustilanteensa jälkeen. Jäähynsä jälkeen miehen jalka ei kuitenkaan kantanut normaaliin tapaan. Ottelun jälkeen jalalle ei tehty mitään rutiinitarkastusten jälkeen, mutta tilanne alkoi paheta pari päivää tapauksen jälkeen.

– Odotin hotellilla Clevelandissa lähtöä lentokentälle ja Nashvilleen. Jalka oli kipeä jo valmiiksi, mutta sunnuntaina reisi turposi kunnolla ja kivut olivat kovat, hyökkääjä kertoo NHL.comille.

– Fysiolle soiton jälkeen tilanteen vakavuus selvisi ja lähdettiin pillit huutaen sairaalaan.

Salomäen ura olisi saattanut katketa, sillä miehen jalkaan olisi voinut muodostua kuolio. Nopea leikkaus sairaalassa pelasti siis Salomäen uran. Leikkauksen jälkeen hän on toipunut hyvään tahtiin ja paluu pelaavaan kokoonpanoon saattaa olla edessä helmikuussa.

– Pystyn kävelemään jo normaalisti, mutta kyllä tässä muutamia viikkoja menee vielä. Tarkkaa aikaa ei pysty paluulle antamaan.