NHL julkaisi jälleen maanantai-iltana edellisen viikon kolme arvokkainta pelaajaa.

Ykköstähdeksi se nimesi Chicago Blackhawksin Artemi Panarinin, joka teki viikon neljässä ottelussa hurjat 10 (3+7) tehopistettä. Pisteistä tekee entistäkin kovemmat se, että kaikissa viikon neljässä ottelussa Panarin onnistui iskemään enemmän kuin yhden tehopisteen.

Panarin on jatkanut tällä kaudella siitä, mihin hän viime kautena jäi. Hän on kerännyt nyt 34 ottelun aikana yhtä monta 34 (14+20) tehopistettä. Panarinin tehokkaan viikon aikana Blackhawks kasvatti voittoputkensa jo viiteen otteluun. Blackhawks kasvatti lisäksi Keskisen divisioonan johtonsa jo kahdeksaan pisteeseen, joten joukkueen peli kulkee tällä hetkellä erinomaisesti.

Henrik Lundqvist on palannut, Staalin hankinta kannatti

Viikon kakkostähtenä palkittiin New York Rangersin maalivahti Henrik Lundqvist. Lundqvist pelasi edellisellä viikolla kolme ottelua, joista hän voitti jokaisen. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 96,7 ja päästettyjen maalien keskiarvo 0,98. Lundqvist kasasi itsensä ja pelasi viikolla siis vakuuttavasti. Vielä muutama viikko takaperin Antti Raanta oli loistovireessä, mutta Lundqvist osoitti, että hän ei ole kadonnut vielä kuvasta.

Seuraava voitto on Lundqvistin kannalta historiallinen, sillä hän nousisi voitolla kaikkien aikojen eniten voittoja keränneeksi eurooppalaiseksi maalivahdiksi. Hänellä on nyt kasassa 389 voittoa, jolla hän jakaa eurooppalaisten tilaston kärkipaikan yhdessä Dominik Hasekin kanssa.

Viikon kolmostähdeksi valittiin Minnesota Wildin hyökkääjä Erik Staal. Staal keräsi viikon kolmessa ottelussa tehot 4+1=5 ja johdatti Wildin voitosta voittoon. Joukkueen voittoputki on nyt jo seitsemän ottelun mittainen.

Staal on aloittanut Wildin paidassa hyvin, sillä on iskenyt 30 ottelun 24 (10+14) tehopistettä. Kesällä seuraan liittynyt Staal onkin ollut yksi kesän parhaista hankinnoista koko NHL:ssä.