Washington Capitals aloitti joulukuunsa tappioilla New York Islandersia ja Tampa Bay Lightningia vastaan. Viime yönä pienoinen tappioputki meni kuitenkin poikki, kun Caps kohtasi Buffalo Sabresin.

Voitosta huolimatta kaikki ei ole Washingtonissa hyvin. Esimerkiksi viime kaudella joukkue oli runkosarjassa suvereeni, eikä sille ollut mitään esteitä, miksi tahti ei olisi voinut jatkua samana myös kuluvan sesongin aikana.

”Hän on joukkueen johtaja”

Syitä hankaluuksiin on monia, mutta päävalmentajana toimiva Barry Trotz halusi nostaa esiin etenkin yhden asian: kapteeni Alexander Ovechkinin typerät jäähyt.

– Se on täysin hyväksymätöntä. Hän on joukkueen johtaja, eikä hän voi ottaa tuollaisia jäähyjä. Hänen on pysyttävä kaukalon puolella, ja aion kertoa tästä myös hänelle huomenna, Trotz kertoi toimittajille Pro Hockey Talkin mukaan.

Ovechkin jatkoi tyhmien ja turhien jäähyjen ottamista myös viime yönä, sillä hänet passitettiin rangaistusaitioon huitomisesta.

Trotz mainitsi myös, että Capitalsilla on yhä ongelmia tasakentällisin pelattaessa. Joukkue majailee tällä hetkellä Itäisen konferenssin ensimmäisellä villi kortti -paikalla.