WHL-seura Brandon Wheat Kingsissä kiekkoileva Nolan Patrick sai kuulla todella huonoja uutisia, sillä hän tulee menettämään vuodenvaihteessa pelattavat nuorten MM-kisat. Uutinen ei sinänsä ollut yllättävä, sillä Patrick on ollut loukkaantuneena jo lokakuusta lähtien.

Nyt Patrickin poisjäänti on kuitenkin virallista, sillä asiasta tiedotti Kanadan jääkiekkoliitto. Poisjäänti on luonnollisesti itse pelaajalle valtaisa takaisku, mutta sitä se on myös kiekkofaneille.

18-vuotias kanadalaishyökkääjä on rankattu käytännössä jokaisessa arvostetussa kykyjenetsijätoimistossa ensi kesän varaustilaisuuden kärkinimeksi. Ainoastaan McKeen’s Hockey on tiputtanut nuorukaisen nokkimisjärjestyksessä toiseksi, ja nostanut sveitsiläisen Nico Hischierin kärkeen.

Rikkonainen kausi

Kuten jo aiemmin todettu, on Patrick ollut kaukaloista sivussa jo lokakuun puolesta välistä lähtien. Hän kärsii tällä hetkellä ylävartalovammasta, jonka johdosta nuorukainen on pelannut tällä kaudella ainoastaan kuusi ottelua. Näissä huippulupaus on kerännyt tililleen neljä maalia ja yhteensä yhdeksän tehopistettä.

Viime kaudella 72 runkosarjaotteluun tehot 41+61 iskenyt Patrick on kärsinyt loukkaantumisista myös aiemmin. Esimerkiksi viime heinäkuussa hänen tyränsä vaati operaation, mikä rajoitti hänen kesän harjoitteluaan.