Jääkiekkomaailman ylle nousi viime yönä tummia pilviä, kun Pittsburgh Penguins tiedotti Sidney Crosbyn joutuvan sivuun aivotärähdyksen vuoksi.

Kyseessä ei kuitenkaan ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun kanadalainen megatähti on kärsinyt kyseisestä vammasta.

Kaikki sai oikeastaan alkunsa 2010-11 vuodenvaihteessa, kun Crosby joutui saman viikon aikana, peräkkäisissä peleissä, Dave Steckelin ja Victor Hedmanin jyräämäksi. Tästä alkoikin varsinainen kärsimysnäytelmä.

Crosby nimittäin pelasi 23-25 ikävuoden aikana ainoastaan 99 ottelua, kun mahdollisuuksia oli jopa 212 kamppailuun. Kyseiset ikävuodet ovat siitä pahoja, että monet pelaajat iskevät uriensa parhaita tehopisteitä juuri tuossa välissä. Voidaankin siis todeta, että Crosby menetti valtaosan uransa kenties parhaista vuosista.

Crosby iski kyseisinä vuosina pelaamissaan otteluissa komeat 1,61 pistettä per kamppailu. Muut pelaajat, jotka kiekkoilivat saman ajanjakson aikana vähintään 50 ottelua, eivät kyenneet maksimissaan kuin 1,20 pisteen keskiarvoon.

Onkin siis enemmän kuin aiheellista kysyä, että mihin kaikkeen Crosby olisi ajanjakson aikana kyennyt, jos hän olisi pysynyt terveenä? Muutama MVP-palkinto lisää, kenties jopa Stanley Cup? Jossittelu on hieno taiteenlaji, mutta Crosbyn kohdalla nämä kysymykset ovat aidosti relevantteja.

Crosbyn uraa tuleekin varjostamaan eläkkeelle siirtymisen jälkeen kysymys; ”Entä jos?”