Boston Bruinsin maalilla Tuukka Raskin kamppailu Tampa Bay Lightningia vastaan loppui ennen aikojaan Suomen aikaan sunnuntain ja maanantain välisen yön NHL-kierroksella.

Bruins sai hyvän alun otteluun, kun Patrice Bergeron ohitti Ben Bishopin jo 33 sekunnin pelin jälkeen.

Mutta piakkoin suunta kuitenkin muuttui. Lightning tälläsi Raskin vaihtoon, kun kiekko upposi neljästi ohi suomalaisvahdin.

Loppulukemat olivat Lightningille 5-3.

Tappio oli paha Bruinsille, joka käy tällä hetkellä kovaa kilpailua pudotuspelipaikoista. Bruins on tällä hetkellä viimeisellä pudotuspelipaikalla, mutta Ottawa Senators on vain yhden pisteen päässä. Senatorsilla on vieläpä kaksi peliä vähemmän pelattuna.