Entinen Kansainvälisen olympiakomitean varapresidentti ja esimerkiksi arvostetun Time Magazinen mukaan maailman 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon kuuluva Dick Pound antoi palaa täyslaidallisen NHL:n niskaan.

NHL on ollut aiemminkin Poundin, joka on ollut jättimäinen tekijä myös dopingin vastaisessa työssä, hampaissa, sillä esimerkiksi vuonna 2005 hän sanoi ”sitä ei ole kovinkaan kaukana totuudesta, jos väittää joka kolmannen NHL-pelaajan tarvitsevan lääkinnällistä apua”.

Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ottanut kantaa NHL:n lääkkeiden käyttöön, tai ylipäätään mihinkään sellaiseen liittyvään, vaan nyt häntä kaivertaa kovasti NHL:n päätös olla lähtemättä olympialaisiin.

Pound vaahtosi asiasta jo elokuun alkupuolella, kun hän julkaisi itse kirjoittamansa kolumnin Montreal Gazettessa, ja samoilla linjoilla hän jatkoi myös ollessaan Prime Time Sportsin vieraana.

– Ennen kaikkea he ovat pettäneet heidän faninsa, myös kansainvälisesti, ja pelaajat, jotka olisivat halunneet käyttää hyödykseen tämän uniikin mahdollisuuden edustaa kotimaataan olympialaisissa, Pound avaa.

– Näkemykseni mukaan se on yhtä kuin ”huonoa bisnestä”, koska joudut väistämättäkin maksamaan hintaa siitä, kun jätät sekä fanien että pelaajien toiveet ja näkemykset huomioimatta.

Yksi suurimmista ongelmista NHL:n ja KOK:n (Kansainvälinen Olympiakomitea) välisissä neuvotteluissa on ollut raha, sillä NHL on vaatinut erilaisia oikeuksia itselleen sekä myös suoranaisia rahallisia korvauksia siitä, että se päästäisi pelaajansa mukaan.

– Tässä on kyse täysin rahasta ja uskoakseni KOK näki tilanteessa vaaran melkoiseen tulvaan, tyyliin ”OK, nyt NHL vaatii rahaa pelaajiensa päästämisestä mukaan – entäpä tennis? Entäpä koripallo?”, Pound kommentoi asian ongelmallisuutta KOK:n näkökulmasta.

– Siinä kohtaa KOK:n reaktio on: ”Ptruu, ptruu, odottakaahan nyt hetkinen – me olemme iloisia saadessamme teidät mukaan ja osallistumaan, mutta teidän on osallistuttava samoin ehdoin kuin kaikkien muidenkin.”

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.