Taylor Hallin potentiaali on kaikkien tiedossa ja terveenä ollessaan hän on yksi NHL:n eliittilaitureista.

Nykyisin 25-vuotias Hall varattiin NHL:ään vuonna 2010, koko varaustilaisuuden ykkösnimenä.

Kuten kaikki varmasti muistavat, hän oli yksi niistä Edmonton Oilersin lukuisista ykköskierroksen varauksista, joista Albertassa on jäljellä enää muisto vain (ja Ryan Nugent-Hopkins).

Hall on ollut NHL-urallaan parhaimmillaan täysin pitelemätön pelaaja vastustajilleen, mutta valtava epäonni sekä loukkaantumisten että seurojen, joihin hän on päätynyt, on ollut jotain täysin käsittämätöntä.

Aletaan siis perkaamaan asiaa.

Omituisia loukkaantumisia…

Kun Taylor Hall pelasi NHL-uransa ensimmäistä kautta, päätti hän lähteä hölmöllä tavalla ottamaan ensimmäisen nyrkkitappelunsa melkoisena kovanaamana tunnetun Derek Dorsettin kanssa.

Harvemmin tappeluissa tapahtuu mitään sen vakavampia loukkaantumisia, vaikka yhteenottelu olisikin pelkkää yhtä päätyä, mutta Hallin kohdalla tilanne oli toinen. Kaksikon kaatuessa maahan, Hallin nilkka vääntyi todella ikävästi ja hän joutui olla sivussa 17 ottelun ajan.

Tuo tappelu pilasi osaltaan hänen tulokaskautensa, joskin hän iski 65 otteluun pisteet 22+20=42 ja vakuutti osaamisellaan koko Edmontonin.

Ja kuka muistaa sen tammikuussa 2012 tapahtuneen loukkaantumisen, kun Hall sai luistimesta päähänsä ja näytti sen jälkeen lähinnä Frankensteinin hirviöltä?


Kuvakaappaus (22.08.2017, kello 00:45): http://nhl.nbcsports.com/2012/01/19/mom-i-look-like-frankenstein-taylor-hall-on-gruesome-head-injury-with-photo/

Kaiken kaikkiaan Hall on nyt pelannut NHL:ssä seitsemän kautta; ainoastaan kahdesti hän on kyennyt pelaamaan kaikki runkosarjaottelut ja näistäkin toinen oli työsulkukausi 2012-13.

Myös kaudella 2013-14 hän pääsi lähelle täyttä runkosarjaa, pelaten 75 ottelua, ja silloin hän osoitti ainakin isoilta osin parhaat kykynsä, iskien erinomaiset tehopisteet 27+53=80.

Rikkonaisuus keskellä kautta vaikuttaa usein koko kauden suorituksiin ja kokonaisuudessaan Hallilta on jäänyt väliin 83 NHL-ottelua – siis yhden runkosarjan verran. Parhaiden ominaisuuksien ulosmittaus on siis jäänyt usein näkemättä ja se paras anti onkin varmasti vasta tulossa.

Ne joukkueet, ne joukkueet…

Kun Edmonton Oilers oli NHL:n virallinen Hannu Hanhi, voittaen NHL:n Draft-arvontoja ja ylipäätään heikon menestyksensä seurauksena päästen varaamaan aina kärkipäässä, uskottiin Albertan tulevaisuuden näyttävän valoisalta.

Lähes poikkeuksetta jokaisen superlupauksen kanssa kuitenkin hätäiltiin, heidät laitettiin suoraan käsittämättömien menestyspaineiden keskelle, eivätkä he ikinä oppineet voittamaan.

Sitten tuli Connor McDavid, pelastava enkeli, ja jo ensimmäisellä kaudellaan hän osoitti, että tulevaisuus on oikeasti valoisa. Valitettavasti hänen loukkaantumisensa pilasi Oilersin pudotuspelihaaveet täysin ja piina Albertassa kasvoi kymmenen vuoden mittaiseksi (ilman pudotuspelejä).

Lopulta viime kaudella Oilers selvisi pudotuspeleihin ja osoitti välittömästi kykynsä siellä. Taylor Hallin harmiksi hänet oli kuitenkin kaupattu New Jersey Devilsiin, ja siinä missä Edmontonissa juhlittiin pudotuspelipaikkaa, Hall oli jälleen koko kevään ajan sivustakatsojan roolissa.

Ylipäätään Hall tuntuukin oleman ajoituksen mestari, valitettavasti vain negatiivisessa mielessä. Oli sitten kyse seuranvaihdosta, tai luistimen iskusta päähän, mikään ei tunnu menevän hänen kohdallaan oikein.

Sinällään onkin hauskaa, että hänen aikakaudellaan Oilers ja Devils ovat olleet todella menestyksekkäitä Draft-arvonnoissa – Hall nimesi tänä kesänä itsensä viralliseksi NHL:n arvontapallo-spesialistiksi, kun newarkilaisseura voitti arvonnan – mutta sen jälkeen kaikki muu on vuosi toisensa jälkeen mennyt pieleen.

Kuvaavaa onkin, ettei Hall ole edelleenkään päässyt pelaamaan ainoatakaan pudotuspeliottelua ja takana on jo 453 NHL:n runkosarjaottelua.

Mutta ehkä joskus myös Hallin kohdalle osuu se päivä, kun se aurinko paistaa sinne kuuluisaan risukasaan…

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.