Voitettuaan kaksi perättäistä Stanley Cupia Pittsburghissa, 40-vuotias konkari Matt Cullen olisi voinut luistella auringonlaskuun kolminkertaisena mestarina. Cullen on juhlinut pyttyä kesällä 2006, 2016 ja 2017.

Hän olisi voinut myös allekirjoittaa Penguinsin kanssa jatkopahvin ja hakea jo kolmatta mestaruutta putkeen. Tai kirjoittaa Wildin kanssa sopimuksen, ja päättää uransa siellä, missä hän otti ensiaskeleet.

Cullen kirjoitti lopulta sopimuksen Minnesotaan, tutuille kotiseuduille. Sentteri syntyi Virginian kaupungissa, Minnesotan osavaltiossa vuonna 1976.

NHL-konkari ja peräti kolme kertaa Stanley Cupia -juhlinut Cullen kehuu Wildia. Paluumuuttaja näkee, että hänen uudessa joukkueessaan on potkua.

– Viime vuonna ajattelin, että Minnesota oli paras lännen joukkue, jonka kohtasimme runkosarjassa, konkari sanoo Star Tribunen mukaan.

Sentterin mukaan joukkue on nälkäinen. Keväällä Wildin tie pudotuspeleissä tyssäsi jo ensimmäiselle kierrokselle.

– Luulen, että viime kauden pudotuspeleistä kavereille jäi luultavasti hapan maku. Wild on todella nälkäinen ryhmä voittamaan, Cullen kehuu.

Yhdysvaltalaisen siirto voi tuoda Wild-leiriin paljon iloa. NHL:ssä yhteensä yli 1 400 ottelua pelannut konkari on tasaisen varma tuloksentekijä, joka on hyvin todennäköisesti omalla tavallaan johtaja joukkueessa.

Minnesota tarvitsee kokemusta, ja etenkin niihin kovimpiin peleihin. Viime kevään sulaminen pudotuspeleissä kertokoot tästä.