Viime päivinä on puhuttu NHL:n runkosarjaotteluiden palaamisesta Suomeen monen vuoden tauon jälkeen ja nyt virallisin mahdollinen taho on vahvistanut nuo suunnitelmat.

NHL:n varakomissaarina toimiva Bill Daly nimittäin kertoo, että liigan tarkoituksena on pelata runkosarjaotteluita Suomessa kauden 2018-19 aikana.

– Odotamme sen toteutuvan. Sen suhteen, missä peli siellä pelataan, emme ole vielä tehneet päätöstä, Daly paljastaa The Athleticille.

Mahdollisista seuroista ei ole tässä vaiheessa luonnollisestikaan mitään tietoa, sillä suunnitelmat ovat vasta alkutekijöissään, mutta Columbus Blue Jacketsin niin sanottuna hovitoimittajana toimiva Aaron Portzline sai tilanteeseen kommenti ohiolaisseuran GM:ltä Jarmo Kekäläiseltä.

– Jos meillä on mahdollisuus asettua vapaaehtoisiksi ja olla osa jotain tällaista, se olisi uskomatonta. Me olisimme heti mukana.

– Minulla on sellainen fiilis, että näin tulee käymään ja olen jo ilmaissut kiinnostuksemme asiaan. Tänä syksynä joukkueita pelaa Kiinassa ja Ruotsissa – ensi vuonna pelataan mahdollisesti Suomessa.

Vaikka NHL:n mukaan pelipaikkaa Suomessa ei siis olla vielä päätetty, on vaihtoehtoja oikeastaan tasan yksi: Hartwall Areena.

Se olisikin Kekäläiselle melkoisen kova juttu, sillä hän siirtyi nimenomaan Helsingin Jokereista Blue Jacketsin GM:ksi. Lisäksi sinitakeissa pelaavat Joonas Korpisalo, Markus Hännikäinen sekä Markus Nutivaara ja heistä ensimmäisenä mainittu pelasi vuosina 2009-2014 helsinkiläisorganisaatiossa.

Blue Jacketsin osalta suomalaisväri ei jää tähän, vaan seuran Euroopan kehitysvalmentajana toimii niin ikään ”jokeritaustainen” Jarkko Ruutu ja amatööriscouttien johtaja on puolestaan Ville Sirén.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.