Kerroimme eilen, kuinka Detroit Red Wings oli lähellä kaupata silloisen kapteeninsa ja todellisen seuralegendan, Steve Yzermanin, Ottawa Senatorsiin vaihdossa Alexei Yashiniin.

Kyseessä ei kuitenkaan suinkaan ollut Red Wingsin historian ainut kerta, kun organisaation toimistolla on suoritettu jotakin lähes katastrofaalista.

Nimittäin vuonna 2007 Red Wings oli jo valmis lähettämään venäläistaituri Pavel Datsyukin New Jersey Devilsiin, josta se olisi saanut vaihdossa Scott Gomezin. Toki kauppa olisi käynyt tuolloin järkeen, sillä Datsyuk on hiukan Gomezia vanhempi, minkä lisäksi molemmat olivat iskeneet edellisellä kaudella yli 80 tehopistettä.

Syynä kauppaan pidettiin sitä, että Datsyukin sopimus oli umpeutumassa kauden päätteeksi, eikä osapuolten väliset neuvottelut edenneet kovinkaan lupaavasti.

Red Wingsin on kuitenkin kiitettävä jääkiekkojumalia siitä, että vaihtokauppa jäi lopulta toteuttamatta. Datsyuk nimittäin iski kahdella seuraavalla kaudella 97 tehopistettä ja voitti NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnon nimiinsä kolme kertaa putkeen.

Gomez sen sijaan teki kesällä 2007 jättimäisen seitsemän vuoden mittaisen sopimuksen New York Rangersin kanssa, joka oli arvoltaan 51,5 miljoonaa dollaria. Hänet kaupattiin lopulta kolmen kauden jälkeen Montreal Canadiensiin, joka osti miehen sopimuksen ulos vuonna 2012.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.