Kiekkoraamattunakin tunnettu The Hockey News on listannut sivuillaan NHL:n parhaat toimistot. Tämän se on hoitanut siten, että se on kysynyt NHL-seurojen paikkakuntien asukkailta mielipiteitä joukkueiden tekemisen suhteen.

Kyseessä on siis ennenkaikkea fanien luottamuslausahdus seuroja kohtaan. Tai joissakin tapauksissa siis epäluottamuslausahdus.

The Hockey News sai mielipiteensä reilulta 1 300 NHL:n seuraajalta. Faneilta kysyttiin mielipidettä kokoonpanon rakentamiseen, palkkakatosta huolehtimiseen, varauksiin ja pelaajien kehittämiseen, vaihtokauppoihin, vapaisiin markkinoihin sekä yleiseen näkemykseen.

Kärkeen itsensä punki Nashville Predators, jonka GM:nä toimiva David Poile on tehnyt viime vuosina uskomattoman komeaa työtä. Seura onnistuikin kampeamaan viime keväänä Stanley Cupin finaaleihin

Kaksi Stanley Cupia putkeen voittanut Pittsburgh Penguins sijoittui kyselyn toiseksi. Pingviinilauman jälkeen vuorossa olivat Tampa Bay Lightning, Toronto Maple Leafs sekä Carolina Hurricanes.

Pohjille pääsi itseoikeutetusti Colorado Avalanche, jonka toimia on saatu kummastella jo muutaman vuoden ajan. Etenkin sen viime kausi oli katastrofaalisen surkea, sillä pisteiden valossa se oli NHL:n palkkakattoajan huonoin.

Pohjamudista löytyivät myös Vancouver Canucks, Detroit Red Wings, Montreal Canadiens sekä New York Islanders.

Suomalais-GM Jarmo Kekäläisen johtama Columbus Blue Jackets sijoittui äänestyksessä mahtavasti kuudenneksi.

NHL-seurojen parhaat toimistot (suluissa GM):

  1. Nashville Predators (David Poile)
  2. Pittsburgh Penguins (Jim Rutherford)
  3. Tampa Bay Lightning (Steve Yzerman)
  4. Toronto Maple Leafs (Lou Lamoriello)
  5. Carolina Hurricanes (Ron Francis)
  6. Columbus Blue Jackets (Jarmo Kekäläinen)
  7. Calgary Flames (Brad Treliving)
  8. Dallas Stars (Jim Nill)
  9. St. Louis Blues (Doug Armstrong)
  10. Minnesota Wild (Chuck Fletcher)
  11. Winnipeg Jets (Kevin Cheveldayoff)
  12. Anaheim Ducks (Bob Murray)
  13. Arizona Coyotes (John Chayka)
  14. Vegas Golden Knights (George McPhee)
  15. Edmonton Oilers (Peter Chiarelli)
  16. Chicago Blackhawks (Stan Bowman)
  17. Ottawa Senators (Pierre Dorion)
  18. Philadelphia Flyers (Ron Hextall)
  19. New York Rangers (Jeff Gorton)
  20. Buffalo Sabres (Jason Botterill)
  21. San Jose Sharks (Doug Wilson)
  22. New Jersey Devils (Ray Shero)
  23. Washington Capitals (Brian MacLellan)
  24. Florida Panthers (Dale Tallon)
  25. Los Angeles Kings (Dean Lombardi)
  26. Boston Bruins (Don Sweeney)
  27. New York Islanders (Garth Snow)
  28. Montreal Canadiens (Marc Bergevin)
  29. Detroit Red Wings (Ken Holland)
  30. Vancouver Canucks (Jim Benning)
  31. Colorado Avalanche (Joe Sakic)
NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.