Minnesota Wildin riveissä syntyi viime kauden aikana uusi suomalaistähti, sillä hyökkääjä Mikael Granlund pelasi menneellä sesongilla ylivoimaisesti parhaan kautensa NHL-kaukaloissa.

Kohtalaisen hyvin aiemmin urallaan pelannut Granlund iski viime kauden 81 runkosarjaottelussa 26 maalia ja yhteensä 69 tehopistettä, rikkoen selvästi sekä maali-, syöttö- että piste-ennätyksensä.

Granlundin viime kauden tasosta kertoo pitkälti myös se, että hän oli Wildin kovatasoisen kokoonpanon paras pistemies. Kakkoseksi tullut Eric Staal teki sesongin aikana neljä pistettä vähemmän, kuin Granlund.

Suomalaishyökkääjä on tällä hetkellä rajoitettu vapaa agentti, joten häntä odottaa tuntuva palkankorotus. Edellisen sopimuksensa turvin Granlund nettosi keskiarvolta 3 miljoonaa dollaria kaudesta.

Jostakin syystä osapuolet eivät ole vielä päässeet sopuun jatkosopimuksen ehdoista. Jos neuvottelut pitkittyvät vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen, odottaa Granlundia elokuussa välimieskäsittely.

Neutraali välimieskäsittelijä voi määritellä pelaajalle yksi- tai kaksivuotisen jatkosopimuksen. Jos seura hylkää ehdotuksen, tulee pelaajasta tällöin rajoittamaton vapaa agentti. Tämän ei siis pitäisi tulla kysymykseenkään Granlundin kohdalla.

Wildilla ei nimittäin ole varaa menettää 25-vuotiasta suomalaista toisaalle. Kyseessä on kuitenkin pelaaja, joka pelasi juuri NHL-uransa parhaimman kauden, minkä lisäksi hänen parhaat päivänsä ovat mitä luultavimmin vasta edessä päin.

Tähän antoi oman komppauksensa yhdysvaltalainen urheilusivusto Real Sports 101, jonka mukaan Wildin on ehdottomasti pidettävä Granlundista kiinni.

– Minnesota tarvitsee nuorta hyökkääjää kokoonpanossaan. Hän oli viime kaudella tekemässä Nino Niederreiterin kanssa ison määrän Minnesotan maaleista, Real Sports 101 kertoo sivuillaan.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.